Tekstiseikkailu Lähes sataprosenttisesti parratonta pohdintaa yhteiskunnasta.

Kaikki blogit puheenaiheesta Nuoret

Nuorilla on asiaa, jos heitä kuunnellaan

Kukaan ei ole vielä keksinyt keinoa siihen, kuinka yhä useampi nuori saataisiin kiinnostumaan politiikasta. Politiikka voi vaikuttaa ulkopuolisen silmin eläkeikää lähestyvien miesten, naisten ja muun sukupuolisten harrastukselta. Näin asia ei saisi olla, eikä se oikeasti olekaan, mutta nämä edellä mainitut herrat, rouvat ja muun sukupuoliset saavat äänensä kuuluviin ja siksi politiikka näyttää nuoren silmissä harrastamiselta.

 

Toisen asteen koulutuksesta

Peruskoulun ysiluokkalaiset tekevät juuri nyt yhteishakupäätöksiä.
Toisen asteen koulukseen siirtyminen on yksi elämän tärkeistä nivelvaiheistä. Nuoret tekevät koko koulutusuraansa koskevia suuria valintoja. Tänä päivänä onneksi lähes kaikki peruskoulun päättäneistä nuorista sijoittuvat toisen asteen koulutukseen.

Nuorten hyvinvointiin mallia ”Islannista ihmeestä”

 

Islanti on onnistunut siinä, missä monen muunkin maan tulisi onnistua. Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö on vähentynyt ja liikunta lisääntynyt. Vielä 20 vuotta sitten Islannin Reykjavikissa nuorten päihteiden käyttö oli yleisintä Euroopassa, nyt se on vähäisintä.

Huppu heiluu ja päässä humisee - tyhjää

Huumausaineet, haittojen ehkäisy, rikollisuuden torjunta, nuorten hyvinvointi...
Nämä teemat nostavat taas tuttuun tapaan päätään näin vaalien kynnyksellä.
Ihmekös tuo, sillä koskettavathan nämä asiat suurta osaa suomalaisista. Joka päivä.

Huonosti suunniteltu perustulo voi saada nuoret lykkäämään opintoja

Perustulon riskinä on, että nuoret alkaavat lykkäämään toisenasteen opiskelua peruskoulunjälkeen kunnes täyttävät 18 vuotta.

Monta nuorta elämää on jo vahingoitettu ja monta vielä vahingoittuu?

Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat niitä pahimpia ja raakalaismaisimpia rikoksia. Tästä kukaan järjissään oleva ihminen ei ole eri mieltä.

Valtamediassa muutamat asiantuntijat ovat väittäneet, että viime aikaiset rikostyypit, lapsiin kohdistuneet joukkoraiskaukset eivät ole uusia.

Ay-liike on kaikkien työntekijöiden asialla

 Ensimmäinen kohtaamiseni ay-liikkeen kanssa oli Turussa vuonna 2003. Olin työssä vaatekaupassa; työssä, jossa viihdyin kovasti ja jonne tykkäsin mennä joka päivä. Kyseessä oli määräaikainen työ ja työtuntien määrä vaihteli viikosta toiseen, mikä oli hieman stressaavaa, koska se loi epävarmuutta, jonka puitteissa oli vaikea suunnitella mitään eteenpäin. Tavoitteenani oli kuitenkin tehdä esimiehiini niin hyvä vaikutus, että tuntejani lisättäisiin ja työsuhteeni lopulta vakinaistettaisiin.

Syrjäytymisen sijaan mahdollisuuksia

 

Meidät vaaliehdokkaat tahdotaan lokeroida. Olipa kyseessä vaalikone tai vaikkapa oman puolueen nettisivu, on valittavana 3-5 teemaa tai vastausta, joiden ympärille omat teemat tulisi rakentaa. Itselläni kolme tärkeintä ovat maatalouden omavaraisuus, maahanmuuton järkeistäminen ja järkivihreys. Tämä ei tarkoita etteikö muutkin asiat ole lähellä sydäntäni.

 

Sijoitus nuoriin on sijoitus tulevaisuuteen

Aiemmin islantilaiset nuoret olivat tunnettuja rankasta juhlimisestaan: parikymmentä vuotta sitten nuoriso joi Islannissa eniten alkoholia Euroopan maista. 42 prosenttia 15-16 vuotiaista kertoi olleensa humalassa viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Tupakkaa poltti säännöllisesti 23 prosenttia ja kannabista oli ainakin kokeillut 17 prosenttia.

Liian yksin

Onko sinut raiskattu tai oletko joutunut muun seksuaalirikoksen uhriksi? Jos vastasit, että kyllä, osaat suhtautua ajankohtaiseen keskusteluun uhrin näkökulmasta. Toki ei tarvitse joutua seksuaalirikoksen uhriksi jotta voisi ymmärtää, kuinka vakavasta asiasta puhutaan.

Raiskaukset ja muut seksuaalirikokset ovat vakavia asioita myös nykyisen kuohunnan jälkeenkin. Saadaanko raiskauksien ja seksuaalirikosten määrät laskemaan tai loppumaan? Saa nähdä. Seksuaalirikosten määrän vähentämisen pitäisi olla päättäjien tärkein tavoite.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä