*

Tekstiseikkailu Lähes sataprosenttisesti parratonta pohdintaa yhteiskunnasta.

Kaikki blogit puheenaiheesta Teologia

Robottiäly Pascalin vaa'assa

Singulariteetti (tekoälyn eikä fysiikan kohdalla) merkitsee yksinkertaisesti sitä että syntyy ns. vahva tekoäly ("strong AI") joka kykenee suoriutumaan asioista ihmistä kyvykkäämmin ja joka voi kehittää itseään. Tämänlainen kone sitten tuottaisi rekursiivista itseparannusta uudelleensuunnittelemalla itsestään entistä tehokkaampaa. Ja tätä kautta syntyisi sitten efekti jossa "korkoa korolle" -tyylillä koneet kehittyisivät tehokkaammiksi.

Ajan kulkemisesta

Ajasta käytetään usein liikkumista käyttäviä metaforia. Sellaisia kuin "aika kulkee", "aika juoksee", "aika seisoo" ja "aika lentää". Kaikissa niissä on henkenä että aika etenee. Ja jotkut ovat sitä mieltä, että aika on syklistä. Ja jotkut ovat sitä mieltä, että aika on syklistä. Ja jotkut ovat sitä mieltä, että aika on syklistä. Syynä tähän kaikkeen on varmasti se, että kokemaamme aikaa ja liikettä yhdistää muutos. Tämä puoli koskee sitäkin että osa viittaa ajan hampaseen, puhuessaan siitä miten asiat kuluvat.

Sananvapauden riistäminen ja inkvisitio ilmastoteologian todisteena?

 

 

Kuinka identtisenä nämä uskonnot, kuten ilmastoteologia nyt, kulkevatkaan. Kun tosiasiat ja todisteet menevät liian kauas uskon premisseistä, on viimeisenä keinona epäilijöiden suiden sulkeminen ja inkvisitio.

Tuli mieleeni tämä kun luin täältä otsikon, "Pitäisikö ilmastodenialistit bänniä Uudesta Suomesta?".

 

Vastasinkin:

 

Olipas esitys!

Alkavatko ilmastoteologian savijalat murtua, kun pitää saada skeptikot vaikenemaan ja ilmastolain Prokrusteen vuode valmiiksi?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä