Tekstiseikkailu Lähes sataprosenttisesti parratonta pohdintaa yhteiskunnasta.

Kaikki blogit puheenaiheesta Paperittomien terveydenhoito

Laittomille maassa oleskeleville vain lakisääteiset palvelut

Sosiaali- ja terveysministeriö antoi tällä viikolla suosituksensa kunnille laittomasti maassa oleskelevien kiireellisestä sosiaali- ja terveydenhuollosta.

Laittomaksi Suomessa oleskelu muuttuu siinä vaiheessa, kun turvapaikkahakemukseen on tullut lainvoimainen kielteinen ratkaisu ja on tehty täytäntöönpanovoimainen päätös maasta poistamiseksi. Tällöin henkilöt eivät myöskään ole enää vastaanottopalvelujen piirissä. Vastaanottopalveluja voidaan kuitenkin antaa vielä 30 päivää ulkomaalaiselle, joka ei palaa vapaaehtoisesti.

Turku päätti toisena kaupunkina Suomessa hoitaa paperittomia

Turun kaupunginvaltuusto teki 16.11. talousarviota käsittelevässä valtuustossa merkittävän ihmisoikeuksia edistävän päätöksen. Päätimme vihreiden aloitteesta äänin 60-5 ottaa paperittomat alle 18-vuotiaat sekä raskaana olevat naiset julkisen terveydenhuollon piiriin. 

Tyhjän saa pyytämättäkin mutta jonottamaan joutuu

Helsingissä julkisen terveydenhuollon palveluissa on onnistuttu ainoastaan hinnoittelussa. Siis koska varsinaista terveyskeskusmaksua ei käynnistä peritä, on se suunnilleen se hinta, mikä saadusta palvelusta on järkevää maksaa. Verorahojahan koko homman pyörittämiseen uppoaa, mutta käsi pitkällä ne olisivat, vaikka saisivat vapaasti määritellä hinnastonsa. Pahoin pelkään, että siitä huolimatta olisi jonottamisesta ja turhautumisesta muodostuva terveydenhuolto tasan saman rahan arvoista kuin nytkin.

 

Paperittomien terveydenhuollolla ei saa pelata!

Hallituksen lakiesitys välttämättömien terveyspalvelujen turvaamisesta paperittomille Suomessa oleville on odotettu muutos, jota on valmisteltu pitkään. Sosiaali- ja terveysvaliokunta antoi viimeisessä kokouksessaan 6.3. eduskunnalle esityksen lain hyväksymisestä. Nyt eduskunnan käsittelyssä kansanedustaja Kari Rajamäki (sd) vei asian pöydälle ja käytännössä torppasi oman puolueensa ministerin johdolla valmistellun uudistuksen etenemisen tällä hallituskaudella. Menettely näyttää karkealta politikoinnilta vaalien alla.

Suomeen tarvitaan paperillisten terveydenhoito

Tänään on kohistu kovasti, kun edustaja Rajamäki toimi lain mukaisesti. Tämä poikkeuksellinen perustuslain 29 § noudattaminen sai kansan (=eliitin) tolaltaan. Kun kerran vauhtiin päästiin, mitäpä jos nostettaisiin panoksia ja koitettaisiin ajaa Suomeen paperillisten terveydenhoitoa?

Tuut-tuut-tuut

LSV:n ja Tehy:n lausunnot paperittomien terveydenhoidosta

"-Terveydenhuollossa ei tehdä maahanmuuttopolitiikkaa", kirjoittaa mainio Lääkärin sosiaalinen vastuu -järjestö antamassaan tiedottessa koskien eduskunnassa käsiteltävänä olevaa lakiesitystä eräiden ulkomaalaisten terveydenhoidon järjestämisvastuusta.

 

Paperittomien terveyspalvelut

Jonkin aikaa on käyty julkista vääntöä aiheesta paperittomien terveydenhoito. Terveydenhoidon avaamisen katsotaan nostavan jo ennestään korkeita terveysmenoja, tosin toisaalta on esitetty kysymyksiä mitä muuta voimme tehdä kuin hoitaa kuntoon tuossa tilanteessa. Ajatus täysin auttamatta jättämisestä on useimmista kuitenkin kohtuuton. 

ETENE:n kanta paperittomille tarjottavista terveydenhoitopalveluista

ETENE on valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta, jonka toiminta perustuu potilaslakiin ja lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. Neuvottelukunnan toiminnan tarkoituksena on potilaan ja asiakkaan perusoikeuksien, ihmisarvon, itsemääräämisen, yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden sekä hyvän hoidon, hoivan, palvelun ja kohtelun edistäminen sosiaali- ja terveysalalla.

Paperittomien terveydenhuoltoa koskeva esitys lähetekeskustelussa

   

      "Lähetekeskustelu (He 343/2014 vp) on keskiviikkona 28. tammikuuta kello 14 alkavassa täysistunnossa. Suomessa oleskelee laillisesti ja laittomasti henkilöitä, joista käytetään yleisnimitystä paperittomat henkilöt. Paperittomilla henkilöillä tarkoitetaan useita eri henkilöryhmiä, joilla on erilaisia terveyspalvelutarpeita."

 

     Eduskunnan tiedote 

 

Jyrkkä EI paperittomien terveysturismille

Me elämme taloudellisen taantuman aikoja, mikä onkin nyt selityksenä leikkauksille  ja säästöille myös sairaanhoidossa, kuten monessa muussakin. Vai onko sittenkään ihan kirjaimellisesti, jos peruspalveluministerin mielestä paperittomat ja ilman oleskelulupaa  maassa olevat tulisi hoitaa yhtälailla kuin Suomen kansalaiset. Eiköhän se ole jonkin etiikan mukaan itsestäänselvyys että äkillistä hoitoa vaativat tapaukset saavat ensiavun joka tapauksessa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä