Tekstiseikkailu Lähes sataprosenttisesti parratonta pohdintaa yhteiskunnasta.

Kaikki blogit puheenaiheesta Hallituspolitiikka

Opposition ja hallituksen tulee kunnioittaa toisiaan

Yleinen kuva politiikasta näyttää olevan sellainen, että hallitus tekee päätöksiä ja oppositio vastustaa niitä ihan ilkeyttään riippumatta kuinka hyviä tai huonoja nuo päätökset ovat. Ja jostain syystä tämä näkemys näyttää olevan monen ammattipoliitikon poliittisen ajattelun keskiössä. Ainakin julkisen keskustelun perusteella.  Mutta onko todella näin, vai onko kyse vain siitä, että viholliskuvat ovat nousseet liian tärkeiksi tai poliittinen julkisivu vaatii vastakkainasetteluja, vaikka itse päätöksenteossa ne eivät olisikaan niin keskeisessä asemassa?  

Miksi kukaan ei puhu enää sotesta eikä makusta mitään? Tarkoituskin näin?

 

Oliko SDP:n alulle laittama ulkoministerin luottamusäänestys tarkoitettu vain yhdeksi sote- ja maku-uudistusta jarruttavaksi toimeksi, jotta uudistusta ei saataisikaan tällä vaalikaudella maaliin?

Näitä vastaavia "keskustelun avauksia" ts. yleisen keskustelun väärille urille ajavia esityksiä on nyt jo nähty useita hallituksen puolelta, mm. Aktiivimalli 1, alle 30-vuotiaiden perusteettomat määräaikaiset työsopimukset ja alle 20-hengen työntekijäfirmojen irtisanomissuojaheikennykset.

Keskustelu koulutusleikkauksista on jäänyt liian yksipuoliseksi

 

Alkuviikosta julkaistun tutkimuksen mukaan Suomi käyttää OECD-maista peräti 3. eniten julkista rahaa koulutukseen. Vastaavasti yksityisen rahoituksen määrä on jopa toiseksi alhaisin.

http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/oecd-suomi-tilastokarjessa-koulutuksen-rahoituksessa-jaljessa-varhaiskasvatuksessa-ja-koulutustasossa

Mistä tämä kertoo?

Perussuomalaisista päivää

On ollut melkoinen viikko politiikassa. Käänteitä ei ole puuttunut ja ne ovat sisältäneet niin iloa kuin suurta pettymystä. Katson aiheekseni kommentoida viime päivien tapahtumia, jotta ei jää epäselväksi missä mennään omalta kohdaltani.

SWOT: Pikku-hitlerit versus suomalainen demokratia?

SWOT-analyysi on hyvin käytetty ajattelun työkalu insinöörijohtoisissa organisaatioissa ja sitten vielä kun osataan strategisesti piirtää monta tapahtumien kulkua kuvaavaa kehityspolkua ollaan ennustamisen ja ennakoinnin ytimessä! Tai kuten insinöörit ja varsinkin diplomi-insinöörit sanoisivat, että tärkeää on hahmottaa tuleva prosessi useita prosessikaavioita hahmotellen.

Hyvä ensimmäinen varapuheenjohtaja perussuomalaisille

Perussuomalaiset pitävät historiallisen puoluekokouksen Jyväskylässä 10. - 11.6.2017. Kyseessä on puolueen ensimmäinen aito puheenjohtajan vaali. Kuntavaalien ja hallituksen puoliväliriihen jäätyä taakse, tämä on kesän väistämättä mielenkiintoisin politiikan tapahtuma. Samalla puolue valitsee varapuheenjohtajansa, puoluesihteerinsä ja presidenttiehdokkaansa.

Kiky alkaa purra

Selailin tänään Kauppalehteä. Lehdessä Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen kertoo, että yritykset ovat saaneet kikystä eli kilpailukykypaketista positiivisen signaalin, mikä näkyy sekä tilauksissa että uusissa rekrytoinneissa. 

Teknologiateollisuusyritykset ovat palkanneet uutta väkeä tammi-maaliskuussa 11 000 ja viime vuonna kokonaisuudessaan 28 500. Määrät ovat merkittäviä.

Ihmisyyden raunioilla

Tapaninpäivän tsunamissa 2004 kuoli pari sataa suomalaista. Silloin suomalaiset ministerit olivat lentokentällä vastassa sinkkiarkussa kotiutuvia maamiehiään.  En oikein tajunnut miksi. Kuollutta ei pysty auttamaan pappi eikä ministeri. Mutta on inhimillistä ottaa osaa toisen suruun.

Miten Perussuomalaisten puheenjohtaja valitaan?

Timo Soinin päätös luopua Perussuomalaisten puheenjohtajuudesta osoittaa hyvää harkintaa. On viisasta pyrkiä uudistamaan puoluetta tilanteessa, jossa puolue on joutunut ottamaan vastaan hallitusvastuusta johtuvat raskaimmat iskut.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä