*

Tekstiseikkailu Lähes sataprosenttisesti parratonta pohdintaa yhteiskunnasta.

new york

Mitä on Compton?

Legendaarisen hip-hop- ryhmän N.W.A:n (Niggaz Wit Attitudes) ympärille perustuvan elokuvan Straight Outta Compton traileri julkaistiin Youtubessa helmikuussa 2015, noin puoli vuotta sitten. Kuten monta kertaa aikasemminkin, olin välitön mainoksen uhri; Straight Outta Comptonin traileri on yksi parhaista näkemistäni trailereista, ja tein nopean päätöksen painua valkokankaan ääreen heti kun se vain olisi mahdollista. Elokuva tuli ensi-iltaan Yhdysvalloissa viime perjantaina, 14.8.

Aina mielessä

Olen ottanut projektiksi vaania New Yorkin Q&A- elokuvanäytöksiä, eli useimmiten ohjaaja – tai vastaava avainhenkilö - saapuu näytöksen jälkeen saliin kertomaan “lapseensa” liittyvää triviaa. Kaverini päätyi viime keväänä katsomaan Q&A- näytöksen Ex Machinasta, olen vieläkin katkera.

Menin trailerin perusteella Houston Streetin Sunshine Cinemaan katsomaan elokuvan The Diary of a Teenage Girl, joka sattui olemaan Q&A- näytös, eli ohjaaja Marielle Heller vastasi yleisön kysymyksiin elokuvan jälkeen.

Alkutekstit

Saavuin Suomen-lomaltani takaisin New Yorkiin pari viikkoa sitten. Kiitoksia Suomelle, vaikka kesä tuntuu siellä juuri alkaneen. Ehdin puolessatoista kuukaudessa heittää kaikki typerät puujalkavitsit, joille jenkit, ja harvat suomalaiset, tuskin nauraisivat yhtään.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä