Yhteinen kieli

Tälläkin hetkellä suomen kieli kuulemma näivettyy ja sen käyttöala kapenee kuin valokuvaajan lompakko samalla englanninkielen ottaessa aina vain suurempaa alaa haltuun niin töissä, kotona kuin vapaa-ajallakin. Tämän meille kertoi tänään Suomen kielen lautakunta (https://yle.fi/uutiset/3-10476774).

Kielistä, niiden rappiosta, alkuperäisyyden tuhoutumisesta ja näivettymisestä huolestuminen ja on ollut vuosisatoja osa kielenhuollon perinteitä; kielen muuttumisesta huolestutaan ja pian huoli katoaa sananmukaisesti puheen taakse. Mitä ylipäätään tarkoittaa kielen näivettyminen ja käyttöalan kapeneminen? Jos maailma tosiaan on kuin kuoreensa kätkeytyvä merenelävä ja viihdymme Netflixin monikielisten palveluiden äärellä, niin eikö kielen kehittyminen ja muutos tällöin edistä suurempaa viestinnän kykyä ja näin edistä yhteistä asioiden hoitoa ja yhteisymmärrystä? Miksi kieltämme, joka ei kuulemma sovellu tunteista puhumiseen, kuuluisi suojella?

Kuten moni muukin ulkomailla matkustanut suomalainen, olen minäkin nauttinut suomenkielestä koodikielenä, jota vain harva ympäristössä ymmärtää. Tällöin kohdistan suomalaisen sanomani ainoastaan suomea puhuvaan yleisöön, ja syystä tai toisesta jätän muita ihmisiä sanomani ulkopuolelle. Yleensä tämä on liittynyt puhtaasti siihen, että sanomaani on ottamassa vastaan suomalainen kaverini tai perheenjäsen. Ei siinä mitään erikoista ole, suomi vain tulee helpommin ulos. Jos ympärillä oin ihmisiä, joiden olisi hyvä saada sanoma perille asti, niin kieli vaihtuu englantiin. Tuttu tilanne monelle esimerkiksi juhlatilanteista, joissa samassa porukassa on pari kaveria, jotka eivät puhu suomea. Tämä teksti puolestaan on kirjoitettu suomenkieliselle yleisölle ihan siitä syystä, että me suomalaiset – uskomatonta kyllä – puhumme tässä asiassa yhteistä kieltä.

Kielemme siis vaihtuu lennosta, jos osaamme toista kieltä. Toisilla se vaihtuu nopeammin kuin toisilla; minulla on aina vaikeuksia vaihdella kahden kielen välillä, vaikka sekä suomi että englanti valuvat suusta kiitettävästi. Ymmärtääksemme kielen merkityksen voisimme hetkeksi heittää koko käsitteen nurkkaan ja keskittyä siihen yhteen kommunikaation merkitykseen, mikä ei suoraan kävele käsi kädessä kielenhuollon kanssa. Kyse on kulttuurista.

Filosofi Emil Cioran mukaan meillä ei ole kotimaata, vaan kieli. Kieli on asuttamamme kotimaa ja sen pohjalle rakentuu isänmaa (terveisiä kaikille Metal Gear Solid V:n faneille). Lainaus ei istu suuhun tulleissa ja passintarkastuksissa maiden rajoilla, mutta siitä voidaan nähdä kieli ei ainoastaan osana kulttuuria, vaan kulttuurin välittäjänä. Suomen kieli ei ole ainoastaan sanoja toistemme väliseen kommunikaatioon, vaan myös kulttuurimme tapojen ja meemien tärkein välittäjäaine.

Opetellessamme kakkos- tai kolmoskieltä meidän suuhun istutetaan sanoja, mutta ne ovat vain murunen osana kielen kulttuuria. Se rakentuu kielen koskettaessa ja kanavoidessa yksilöitä ja ryhmiä. Samaan kieleen rakentuu paikasta riippuen useita eri kulttuureita, jotka välittävät tapojaan erilaisin sanoin ja keinoin. Kun on kuullut tarpeeksi amerikanenglantia, niin brittiaksentin pelkästä kuulemisesta iskee pieni valloittajanpelko. Siinä ei ole kyse brittien nousemisesta maihin itärannikolla liittääkseen vanhat siirtomaat takaisin kuningattaren hellään huomaan, vaan kielen välittämä kulttuuri välittää tunteen erityisesti meille suomalaisille. Meidän on helppoa – jopa ymmärrettävää – pelätä vanhojen emomaiden valloittajien hyökkäystä itsenäistyneelle maaperällemme.

Kielen välityksellinen voima eri kulttuurien välillä muodostaa myös alustan sille, mitä me kutsumme monikulttuurisuudeksi. Sanat säilyvät ja kieli muuttuu käyttäjiensä näköiseksi, mutta niin kieli toimii. Ilman kieltämme maamme ei voi olla monikulttuurinen, sillä ilman suomea meillä ei ole sille alustaa. Toiset saattavat nähdä kulttuurimme katoamisen ja yhdistymisen hyvänä asiana, mutta se on täysin toinen keskustelunaihe. Minä näkisin sen painajaismaisena, eikä minulta edes ole koskaan kielletty oman kieleni puhumista. Se olisi vielä pahempi painajainen, ja monelle todellisuutta.

heikkiherlin
Helsinki

Olen Helsingissä ja New Yorkissa vaikuttava kirjoittaja ja mediasijoittaja.

Olen kirjoittanut isästäni Niklas Herlinistä kirjan nimeltä Tuollapäin on highway (2020).

Omistan Uutta Suomea julkaisevaa Alma Mediaa sijoitusyhtiö Mariatorpin kautta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu