Huojuva torni

Meksikonlahden pohjoinen rantaviiva on maisemineen ja eläinlajeineen yksi Yhdysvaltojen upeimmista luontokohteista. Kävin niillä rannoilla viimeksi vuonna 2005, mutta kokemus oli vahva ja alue jäi mieleen.

Rantaviiva itsessään ei ole ainoa syy luontokokemuksen vahvuudelle. Reissun painoarvo kasvoi vuonna 2010, kun öljynporauslautta Deepwater Horizon leimahti lähellä Louisianan rannikkoa ja katkenneesta öljynporausputkesta vuotaneesta öljystä tuli lähtemätön osa Meksikonlahtea. Vesistön ja sen rantojen ottaman osumaa ei osata vieläkään sanoa tarkkaan vesialueen laajuuden ja syvyyden vuoksi.

Mereen valuu siis ihmisen tyrimisen seurauksena miljoonia gallonoita öljyä. Sen vaikutus ympäröivään luontoon on ilmeinen, mutta sen tulevaisuus vieläkin osittain mysteeri ja sitä tutkitaan. Toisaalta tiedämme tuhon vaikuttavan negatiivisesti rantojen asukkaisiin, mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Konseptit – kuten Meksikonlahti ja miljoonat öljygalloonat ovat kaukaisia, monimutkaisia ja luonnon ollessa mukana konseptit nousevat omaa olevaisuuttamme isommiksi. Tässä ajatusten virrassa meillä on ilmatonmuutos pähkinänkuoressa.

Kahden käsitteen ero on tietenkin siinä, että öljyn kanssa tyriminen tapahtuu ilmaston muuttumista nopeammin ja kapeamman virhekokonaisuuden seurauksena. Meksikonlahden onnettomuus on tämän lisäksi ilmastonmuutoksen konseptia selkeämpi. Ymmärrän helpommin mereen pulppuavan naftan ja öljyiset linnut kuin maapallon keskilämpötilan kasvamisen ja hiilidioksidin reagoinnin ilmakehässä. Samasta syystä inhoan enemmän punkkeja kuin käärmeitä; punkilla on huomaamaton purema.

Kuten monessa muussakin asiassa, kokonaisvaltaisesti aiheen tarkasteluun saattaa sisältyä riskejä; asiat ja konseptit ovat niin isoja, ettei niistä saa otetta ja lopputuloksena on paluu takaisin lähtöruutuun ja ilmastonmuutoksen voivotteluun vuosittaisten kelien ja lämpötilojen päivittelyllä.

Mitä siis pitäisi tapahtua, jotta ymmärrys maailmaa muuttavista ilmiöstä otettaisiin vakavasti? Viime kesänä ilmastonmuutos oli suuri puheenaihe koko pohjoisella pallonpuoliskolla helleaaltojen ja kuivuuden vuoksi, mutta riittääkö se? Ilmastonmuutospaneeli IPCC julkaisi vastikään raportin asioiden tilasta, mutta riittääkö se? Saamme apua aiheen ympärillä toimivista innovaatioista sekä luontoa ja kestävyyttä ajavista sijoitusratkaisuista ja yritysvastuun kehittämisestä, mutta riittääkö se? Erityisesti lajien monimuotoisuuteen osuvat ilmiöt muodostavat hyvinvointimme kannalta planeettamme kokoisen venäläisen ruletin. Kuinka luonto kykenee pysymään muuttuvien luonnonilmiöiden perässä ja miten kokonaisten lajien häviäminen ympäristömme ”huojuvasta tornista” vaikuttaa meihin? Milloin huojuva torni kaatuu ja mitä se merkitsee lajillemme? Onhan lämpötilat heitelleet ennenkin.

Luontoa ja ympäristön suojelua olisi konseptien laajuuden vuoksi syytä tutkia tuttujen ja lähellä olevien maisemien kautta. Minulle Porkkalanniemen vesistö on pyhä saarineen, luotoineen ja eliölajeineen. Jos Meksikonlahteen suhteutettu vuoto tapahtuisi Itämerellä ja sen jämät valuisivat Porkkalaan samalla tavalla kuin Deepwater Horizonin öljyvuoto rantautui Louisianan rannikolle, ottaisin asian hyvin henkilökohtaisesti. Riskiä on kaikeksi onneksi pienennetty muun muassa edistämällä merenkulun turvallisuutta uusin navigointipalveluin (https://www.johnnurmisensaatio.fi/puhdas-itameri/tankkeriturva/).

Me emme kuitenkaan tarvitse öljykatastrofia muuttamaan radikaalisti rakasta luontoamme. Se tapahtuu tällä hetkellä nousevan lämpötilan, kuolevan eliöstön ja muuttuvien luonnonilmiöiden seurauksena. Tällöin kiskomme huojuvasta tornista aina vain enemmän palikoita pois, ja jossain vaiheessa torni kaatuu. Viime päivinä Meksikonlahden rantaviiva on uudelleenmuotoutunut hurrikaani Michaelin vuoksi. Vuosien takainen reissu muistui mieleen.

Meidän on siis syytä muistaa ilmastonmuutoksen käsite ja nousevan lämpötilan vaikutus ympäristöömme. Maailman pelastaminen on kuitenkin hurja päämäärä yksittäiselle ihmiselle, eikä luontokaan ole yksikkö vaan kokonaisuus useista liikkuvista palikoista. Yksilöstä kuitenkin lähtee tiedonvälitys, ideat ja ennen kaikkea toiminta, ja siksi yksilön on tunnettava tärkeimmät ympäristöömme liittyvät linkit – kuten monimuotoisuus – ja niiden merkitys osana kokonaisuutta. Tästä syystä meidän kaikkien on toimittava, yksilöinä.

Toinen muistamisen arvoinen asia on meille rakkaat paikat ja alueet; mikä ympäröivässä luonnossa ja ympäristössä on meille tärkeää ja mitä me olisimme valmiita tekemään ympäristömme säilyttämiseksi? Jos näet itsesi viimeiseen asti kaupunkilaisena, niin mieti rantojen ja maan sijoittumista siten, että siihen ollaan rakennettu kaupunki.

Me emme koskaan ole eläneet poissa luonnosta, vaan luonto on meidän elämämme alusta. Se ei kestä loputonta huojumista. Olemme sijoittaneet itsemme tietylle osalle alustaa. Rakenteelle tärkeiden osien puuttuessa kokonaisuudet eivät enää pysy pystyssä. Tämän tietää jokainen, joka on joskus pelannut Huojuvaa tornia.

heikkiherlin
Helsinki

Olen Helsingissä ja New Yorkissa vaikuttava kirjoittaja ja mediasijoittaja.

Olen kirjoittanut isästäni Niklas Herlinistä kirjan nimeltä Tuollapäin on highway (2020).

Omistan Uutta Suomea julkaisevaa Alma Mediaa sijoitusyhtiö Mariatorpin kautta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu