Tekstiseikkailu Lähes sataprosenttisesti parratonta pohdintaa yhteiskunnasta.

Vuoden päästä

Vuosi elää yllättävän paljon menneisyydessä. Se palaa kierrollaan takaisin samoihin kuukausiin ja vuodenaikoihin, jotka muistuttavat menneiden vuosien vuodenaikojen tapahtumia. Aika kulkee eteenpäin, eikä menneet syksyt palaa koskaan takaisin, mutta tämäkin syksy muistuttaa edellisistä. Tämä koko luonnon suuri muistutus menneisyydestä lienee suurin syy sille, minkä vuoksi kuulin vajaa vuosi sitten useaan kertaan, että läheisen ihmisen kuoleman vuosipäivän ajat ovat raskaita. Isäni kuoli päälle vuosi sitten 8.10.2017. Viime vuoden lopun aikana faijasta tuli osa ruskaa, muuttolintuja, lisääntyvää pimeyttä, lehtitalkoita sekä talvirenkaiden vaihtoa. Samalla tavalla kuin syntymäpäivän ja muiden kierrossa toistuvien tapahtumien kuvina vuodenajoista, kuolemalle syntyy visuaalinen muisto vallitsevasta ympäristöstä.

Vuodessa ehtii tapahtua paljon. Tästä syystä vastasin useasti esitettyyn kysymykseen omastani ja isäni muiston tulevaisuudesta varsin lakonisesti: ”Katsotaan vuoden päästä uudestaan”. Syksy tässä tapauksessa toimii kelpo todisteena siitä, että aika kulkee eteenpäin, eikä se katso taakse samalla kuin me elävät ihmiset. Vuoden aikana asiat ehtivät kuitenkin selkeytyä yllättävänkin paljon.

Faijan ruumiin hautaaminen oli yllättävän helppoa. Siihen oli monia syitä, joista osa on tiukasti kiinni kulttuurimme suhtautumisella kuolemaan ja sen jälkeiseen elämään. Useisiin kuolemanjälkeisiin käänteisiin, kuten Nizzasta Helsinkiin saapuvan rahtilennon rahtikirjaan ja ranskalaiseen byrokratiaan ruumiin kuljettamisesta EU:n sisällä liittyi eräs tärkeä osa kulttuuriamme: kuoleman ulkoistus. Monen ammattikunnan jäsenet joutuvat jatkuvasti olemaan tekemisissä ruumiiden kanssa, mutta monille meistä kuolema pysyy piilossa. Se on osa riittejä, muistokirjoituksia ja kiviä hautausmailla, mutta ruumis pysyy piilossa. Tästä syystä ihmisen kehon pysähtyminen ei tunnu luonnolliselta.

Faijan sosiaalisen läsnäolon hautaaminen on puolestaan ollut elämäni vaikein projekti, eikä se ole vieläkään ohi. Sosiaalisen ihmisen ruumis ottaa kuollessaan mukaan osan meistä; toimin isäni seurassa tietyllä sosiaalisella kaavalla, enkä toista sitä kaavaa kenenkään muun ihmisen kanssa. Se toimintamalli on poissa, samassa haudassa isäni sosiaalisen hahmon kanssa. En kaipaa ainoastaan isääni, vaan kaipaan myös sitä osaa itsestäni, joka oli toiminnassa vain hänen ollessa paikalla. Ruumiin kuoleminen ja maatuminen on luonnollista, mutta sosiaalisen ihmisen katoaminen on luonnottominta kuraa, mitä me ihmiset joudumme kestämään.

Sosiaalisen ihmisen ruumista ei pääse katsomaan, sillä sitä ei ole. Se itsepintaisesti pitää yllä uskoa elämästä ja läsnäolosta, ja tästä syystä sitä on äärimmäisen vaikea haudata samalla tavalla kuin ruumista. Sosiaalisen ihmisen hautaaminen tapahtuu hautajaisten musiikkitoiveina ja muina rituaaleina. Ihminen teki päätökset musiikista, eli ihminen on jollain tasolla hengissä, vai mitä?

Faija jätti jälkeensä paljon, ja sama koskee myös hänen omaisuuttaan. Päätöksenteko ja elämä yleensä on perustuttava nykyhetkeen menneisyyden perspektiivillä, eivätkä kuolleet tee päätöksiä. Ne ovat osa menneisyyttä ja osa laajempaa kokonaisuutta. Faijan kanssa keskusteltiin useista asioista, myös omistamisesta. Siinäkin asemassa hän oli taloustoimittaja, ja hän näki ajankohtaisen datan tärkeänä osana kokonaisuuksia ja tulevaisuuden hahmottamista. Samalla hän toisti lähes mantranomaisesti, että ennustaminen on mahdotonta, sillä kristallipalloa ei ole keksitty. Ikävöin sinua vielä pitkään.

Sekä minun että faijan omistajuudessa on ollut kyse monien ihmisten vuosikymmenten työstä ja jatkumoista. Toiminta lähtee yksilöstä, mutta yksilö ei ilman yhteistyötä kykene rakentamaan mitään, ei varsinkaan suurten yritysten kaltaisia kokonaisuuksia. Yhteiskunnan, maailman ja meidän ihmisten alituinen tapojen muutos pakottaa myös organisaatiot muuttumaan, ja tästä syystä on tärkeää hengittää nykyisyyttä viestimien ja vaikuttavien ilmiöiden kautta. Sekä elämänhallinnan että omistajuuden tärkeitä pilareita on ajatella asia ja kokonaisuus kerrallaan. Ja koko ajan on opittava uutta.

Tärkeää on myös muistaa itselle tärkeät asiat, joita haluaa edistää. Olen isäni tavoin hyvin kiinnostunut media-alasta ja jatkuvassa muutoksessa olevista viestinnän mahdollisuuksista. Se ei ainoastaan kuvaa yritysten ja ihmisten viestintää, vaan se kytkeytyy erääseen meille kaikille tärkeään asiaan; ymmärrykseen toisistamme ja ympäristöstämme. Näitä asioita edesauttamalla voimme pitää itsemme ja maailman kasassa. Toisen yhtenäisyyden elementin isäni kertoi omissa häissäni. Hän sanoi puheessaan, että maailmamme pysyy kasassa, jos vain rakastamme toisiamme enemmän.

Vahvoja sanoja, joiden mukaan voisi elää nyt ja myös vuoden päästä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

21Suosittele

21 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Maailmassa, joka tuntuu olevan vain ristiriitaa ja epäluottamusta , hukkaa helposti sekä toisen että itsensä.

Silloin kaikki hajoaa kaaokseksi ja pirstaleiksi, joista syntyy vain epätoivoa.

Sitä lääkitään väkinäiseltä, pakonomaisella yrityksellä nimetä pirstaleet ystäviksi ja vihollisiksi,
luodaan väkivaltaisia viritelmiä maailman uudelleen kokoamiseksi,
Agenda Europen kaltaisia.

Silloin aidon yhteyden kokemus , vaikka vain muistona vilpittömästä , varauksettomastia rakkaudesta ja läheisyydestä ,
voi pelastaa ihmisen itselleen ja muille.
Ja vaikka medialle...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

No nyt on ajateltua tekstiä, kiitos tästä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Vuosi tuosta tapahtumasta on kulunut todella nopeasti. Jos joku olisi kysynyt minulta milloin se tapahtui, olisin äkkisältään sanonut, että "muutamia kuukausia sitten".

Kaunis ja hienosti muotoiltu kirjoitus.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Heikki, kiitos isäsi muisteluista.

Olemme täällä, ajasta huolimatta.

Aika on viestintäväline, jolla materiaalia hallitaan.

Aika on tahdostamme riippumaton toimija.

Pikkusiskoni haudattiin viattomien lasten päivänä, 28.12., joka vuosi, tuona päivänä hän palaa kotiin.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Isän kuolema on suuri suru.

Äidin kuolema suruineen tuo viimeistään mieleen lopullisuuden.

Oman lapsen kuolema - suruista suurimpana itkettää pitkään.

Surusta ja kaipauksestakin nousee lopulta ilo.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Kiitokset hienoista, aidoista ja rehellisistä ajatuksistasi isäsi kuoleman vuosipäivän tienoilla.

Voin suositella isäsi tekstien lukemista täältä arkistosta. Noista kirjoituksista paljastuu mies, joka kaipaa maailmalta reiluutta ja oikeudenmukaisuutta. Vaikka hän oli varakas mies, hänellä oli lämmin sydän vähäosaisia ja elämän kolhimia kohtaan. Sellainen lämpö ja lähimmäisenrakkaus on harvinaista nyky-somessa.

Vietin juuri upeita hetkiä lueskellessani isäsi lämpiä ajatuksia.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson

Niin sinulla Heikki kuin minulla on takana ensimmäinen vuosi ilman isää.

Ajatukseni isäni kanssa kulkivat usein eri suuntiin. Kun kysyin häneltä syytä miksi hän ei koskaan suuttunut minulle vaikka tiesin joittenkin ajatusteni ärsyttävän häntä, hän totesi "tässä iässä pitää olla ystävällinen kaikille jotta hänen lähtönsä jälkeen ei kenellekään jää huonoja muistoja".

Paras oppi, monien muiden hyvien lisäksi minkä isältäni sain, ja jota yritän parhaani mukaan noudattaa.

Rankka vuosi takana mutta elämä jatkuu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset