Isänmaallinen hetki

Koin vahvan isänmaallisen hetken Helsingin yliopistossa eräässä uusille opiskelijoille suunnatussa tiedotustilaisuudessa. Vertailin hetkeäni kotikaupunkini yliopiston fuksina edelliseen hetkeen, jolloin viimeksi istuin uuden koulun penkille. Se tapahtui muutama vuosi sitten New Yorkissa.

Tilanne oli tietenkin monella tapaa erilainen: Manhattanilla tuotettiin liikkuvaa kuvaa, ja nyt sain tietoa valtiotieteellisestä tiedekunnasta. Silloin käyttökieli oli englanti ja ympäristö äärimmäisen kansainvälinen, nyt käyttökieli pääosin suomi ja ympäristö vähemmän kansainvälinen. Tämän lisäksi tunnen Helsingin paremmin kuin sen ajan silloisen asuinalueeni Etelä-Bronxissa.

Kahden kokemuksen välillä oli vielä yksi tärkeä ero: en ole maksanut tähän päivään mennessä Helsingin yliopistolle yhtäkään laskua, ja pian istuisin ensimmäisellä luennolla. Yhdysvalloissa ”freshmania” olisi jo rankaistu kymmenien tuhansien laskulla, ja lisää olisi luvassa.

Suomalaisen yliopiston tiedotustilaisuuden odottava tunnelma tuntui tässä kehyksessä pyhältä. Mikään ei ole ilmaista, ei varsinkaan tieteenteko ja koulutus.  Osasyynä sakraaliin hetkeeni yliopistolla oli myös aikoinaan tapaamani yhdysvaltalaiset, jotka osasivat kertoa Suomesta yhden tärkeän yksityiskohdan: Suomessa on vahva koulutuksen taso, joka leikkaa läpi kaikista maansa yhteiskuntaluokista, joskaan ei näin yksinkertaisesti.

Suomessa eri kioskien laskuja tulee tietenkin muista lähteistä, kuten valmennuskursseilta, jotka imuroivat opiskelijoiden ja perheiden kassaa vailla takausta koulupaikan saamisesta ja materiaaleihin saa halutessaan menemään kosolti euroja, ja yhtenä epämiellyttävänä suuntana on tietenkin koulutuksen periytyminen. Rakenteiden muuttuessa arvosanoja viilataan toista astetta varten jo yläasteella. Laskut kuitenkin tulevat harvemmin koulun logolla muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Julkisella omaisuudella tuettu koko kansakuntaa koskeva koulutus on yksi upeimpia asioita maassamme, eikä sitä pidä väheksyä.

Kovaa keskustelua koulutuksen ympärillä on jatkettava, mutta meidän on pidettävä mielessä koulutuksen merkitys kokonaisuutena ja osana Suomea ja koko maailmaa; koulutuksesta ja tieteestä puhuessa kyse on tärkeimmistä työkaluista, joilla voimme rakentaa ja vaikuttaa ympäristöömme. Koulutus muodostaa tulevaisuuden kannalta  Suomelle tärkeimmän nykyisyyden ja tulevaisuuden resurssin ja selkärangan.

Yksittäinen ihminen kykenee koulutuksen voimalla vastaamaan oman lähiyhteisönsä tarpeisiin, ja porukalla kyetään vaikuttamaan suurempaan kuvaan kuten kuntaan tai kaupunkiin ja sen kehitystarpeeseen. Tämä johtaa saman yksilön ja yhteisön kykyyn vaikuttaa kansakuntaan, ja näin kykenemme vastaamaan ihmiskunnan tarpeisiin. Tämä on tärkeää tiedon, sen välittämisen, koulutuksen kehittämisen ja resursoinnin kannalta. En usko Suomeen, jossa koulun logolla varustettu lasku on pakollinen työkalu tiedon ja koulutuksen resurssin ja kansallisen selkärangan ylläpitoon.

Kyse on siitä, mihin haluamme panostaa ja miten näemme Suomen osana itseämme ja ympäröivää todellisuutta. Suomalaista koulutusta ihailleet jenkkikaverini hämmästyivät, kun kerroin koulutuksen ympärillä käydystä keskustelusta ja toimista; kaikkien koulutusasteiden rakenteita yritetään tehostaa vajaalla tiedolla ja koulutuksesta säästämisen koko osumaa on vaikeaa arvioida. Tämä näyttää ulkopuolelta katsottuna kornilta; miksi säästää juuri siitä yhdestä asiasta, missä olemme jotenkin onnistuneet? Eikö kouluttautuminen ja oman yhteisön, kansan ja elämän kehittäminen eteenpäin koulutus kyljessä enää vastaa yhteistä suomalaista näkemystä? Mikä on meidän yhteinen visio, jolla kehitämme itseämme ja lähipiiriämme? Säästäminen riskialttiista paikasta vähällä tiedolla?

Rakenteita on kyettävä tutkimaan objektiivisesti ja mahdolliset ongelmat on korjattava, mutta se ei tarkoita samaa kuin koulutuksen aliresursointi ja tempoileva päätöksenteko Suomen kannalta elintärkeissä asioissa. Mahdollisuutemme kouluttautua ja se maatamme määrittävänä tekijänä herättää minussa hyvin vahvaa isänmaallisuutta, ja hyvällä ylläpidolla sekä järjestäytyneellä, uuteen tietoon perustuvalla suunnitelmallisuudella kykenemme pitämään uuden tiedon luomisen ja sen kanavoinnin suurina suomalaisina arvoina.

Näin ainakin toivon. Jos tämä ei vastaa kuvaa Suomesta, niin suunta voi tietenkin olla toinen. Pidetään joka tapauksessa tärkeät asiat mielessä nyt, ensi viikolla, vaalien alla ja erityisesti vaalien jälkeen itsemme, toistemme ja maailman vuoksi. Eikä tällöin tyydytä valittamaan (vaikka sekin on tärkeää), vaan toimitaan itsemme ja toistemme hyväksi.

heikkiherlin
Helsinki

Olen Helsingissä ja New Yorkissa vaikuttava kirjoittaja ja mediasijoittaja.

Olen kirjoittanut isästäni Niklas Herlinistä kirjan nimeltä Tuollapäin on highway (2020).

Omistan Uutta Suomea julkaisevaa Alma Mediaa sijoitusyhtiö Mariatorpin kautta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu