Tekstiseikkailu Lähes sataprosenttisesti parratonta pohdintaa yhteiskunnasta.

Miten menee?

Meidän on heti tunnustettava eräs tosiasia: ensi viikonloppuna juhlitaan paljon. Useat bilettämisen muodot ovat vastikään koulutettua työvoimaakin monimuotoisempia ja sisältävät useissa tapauksissa hieman paremmalle printtipaperille tulostettuja vesileimoja numeroineen ja joissain tapauksissa myös hauskoja hattuja, joista on syytä olla ylpeä, vaikka niiden istuvuudessa olisi toivomisen varaa. Suuret onnittelut siis kaikille nyt keväällä valmistuville!

Elämän virstanpylväiden fiestat merkitsevät toista tunnustusta; joudumme ja pääsemme tulevana viikonloppuna viettämään yhdessäolon aikaa sekä tuttujen että tuntemattomien kanssaeläjien keskuudessa. Meidän olisi sosiaalisina eläiminä kyettävä rakentamaan miellyttävää ja kokonaisvaltaista vuorovaikutusta toistemme kanssa samalla kantaen huojuvin ottein voileipäkakkua ja läikyttäen kahvia ennen siirtymistä seuraavaan juhlapaikkaan, jossa juhlat ovat itseasiassa melkein ohi ja juhlakalu siirtymässä nousuhumalasta seuraavalle tasolle.

Sosiaalinen kanssakäyminen yhteisöllisyyden nimissä on lajimme tärkein ominaisuus. Parin minuutin googlettamiseen pohjautuvan selvitystyön perusteella sosiaalinen toiminta on kuitenkin suomalaisilla lapsen kengissä, ja tähän johtaneet kulttuurissamme vallitsevat syyt ovat selvät; suomalaiset eivät nähtävästi osaa small talkia – mitä se ikinä tarkoittaakaan - ja viettävät sosiaalisen eläimen elämää vaivaannuttavan hiljaisuuden ja henkilökohtaisen tilan messuhallin kokoisessa tyhjiössä, jossa kaikuvat keskustelut säästä ja säästä. En tiedä koko totuutta, mutta näin sanoo internet.

Small talk on englanninkielen käsite sosiaalisen tilanteen avaukselle kevyen keskustelun muodossa, jossa itse keskustelu on sen tarkoitusta tärkeämpää ja viestintään ei välttämättä kuulu siirtävää transaktioita (John Dewey-fanit hereillä, tiedän teitä olevan paljon). Meille suomalaisille small talk edustaa enemmän ja vähemmän 80-lukulaista käsitystä oliiviöljystä; se kuulemma toimii ruuanlaitossa, mutta se on ulkomaalaista ja vierasta, eikä oliiviöljy istu suomalaiseen maustamisen perinteeseen ja maitopohjaisen ruuanlaiton kulttuuriin.

Suomalaisten sosiaalinen kyvyttömyys on samalla tavalla hauskaa kuin Urho Kekkosen kalju, ja näitä kahta yhdistävät vitsin irrallisuus ympäröivistä olosuhteista. Olemme äärimmäisen sosiaalista porukkaa, ja kykenemme yhteisellä keskustelulla uskomattomiin suorituksiin. Suomi valtiona on tästä hyvä esimerkki. Vetoan kuitenkin kantapääopiston lyhyeen oppimäärään ja luomaani tulkintaan, jonka mukaan suomalaisessa keskustelukulttuurissa esiintyy liian vähän eräs tärkeä sosiaalisen kanssakäymisen elementti; me emme kysele tarpeeksi.

En keskittyisi liikaa pelottaviin englanninkielen tervehdyksinä käytettyihin lauseisiin ”how are you” ja ”how do you do”, joiden luoma terrori kiteytyy vääjäämättömän positiiviseen vastaukseen riippumatta omasta mielentilasta. Kysymyksellä on kuitenkin tärkeä osa dialogin jatkuvuudessa; kysymysten mahdollistamat aiheet vastakysymyksineen todistavat tyhjänpäiväisen jutustelun ihanan päämäärättömän olemuksen. Keskustelu voi ravita kaikkia osapuolia, vaikka juttelulle itsellensä ei olisi käytännöllistä syytä. Ihmiskunnan historia tietää suurten keksintöjen syntyneen vahingossa harkitun päämäärän ulkopuolelta, ja kevyellä helppoja aiheita halkovalla keskustelulla kykenemme alustamaan rakentavan ympäristön yksilöiden väliselle yhteisymmärrykselle puhumalla säästä tai jopa kyselemällä säästä.

Keskustelua on turha myrkyttää turhalla ilkeämielisyydellä, mutta sitäkin vaarallisempi on koko elämäämme seuraava käsite ”tyhmästä kysymyksestä”. Leimatessamme tyhmän kysymyksen olemassaoloa nostamme sen yllämme leijuvaksi demoniseksi, väistämättömäksi uhaksi, jonka lopullinen olemus muotoutuu mielissämme sosiaalisen eläimen suurimmaksi kuolemansynniksi. Todennäköisyys sille, että kysyjän muovaama sosiaalista tilannetta avaava kysymys olisi ”tyhmä” on häviävän pieni. Tämän lisäksi ”tyhmyys” on subjektiivinen käsite, jolla altistetaan yhteisöllisyys ja sen kehittyminen sosiaalisten paineiden vaikutukselle. Yhteisen kehityksen estyminen on tyhmää kysymystä vaarallisempaa. Asialla on toisaalta toinenkin puoli; lisääntymistä, seksuaalisuutta ja sukupuolta koskevat tiedustelut sekä muut yksityisyyttä rikkovat asiaankuulumattomat kysymykset eivät ole ainoastaan tyhmiä, vaan myös epäkohteliaita, ilkeitä, tungettelevia ja tämän lisäksi ne eivät rakenna vaan murentavat sosiaalisen kanssakäymisen perustaa. Me pystymme parempaan.

Kysytään siis toisiltamme turhanpäiväisiä ja tärkeitä kysymyksiä vailla turhaa ilkeämielisyyttä. Älkää kuitenkaan tehkö kuten se eräs ärsyttävä tuntemanne tyyppi ja vastatko puoli tuntia kysymykseen, johon riittäisi puolen minuutin vastaus. Näin kunnioitamme toistemme aikaa ja korvaa. Kuuntelemalla kanssaihmisiä löytyy uutta kysyttävää, vastattavaa ja opittavaa, ja näin saattaa syntyä hedelmällinen ja miellyttävä keskustelu voileipäkakun ja täyden kahvikupin muodostaman huojuvan tornin varjossa.

Tämän lisäksi haluan erikseen mainita, että valmistin eilen elämäni parasta Bolognese-kastiketta. Käytin oliiviöljyä, ja se maistui hyvältä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Olen samaa mieltä siitä, että meillä ylipäätään kysellään liian vähän. Lieneekö syynä se, ettei yksinkertaisesti kiinnosta toisten mielipiteet vai mistä liekään johtuvan? Pelko tyhmästä kysymyksestä on ehkä joillakin tyypillinen este...pelätään tyhmäksi leimaamista.

Liian pitkistä vastauksista tuli heti mieleeni Napoleoni, joka on todennut: "On varkaita, joita laki ei rankaise, jotka vievät häneltä kalleinta mitä hänellä on - aikaa".

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Juttusi small talk-osuudesta tulee mieleeni eräs lukuisista matkoistani USAan.

Olin kaksi viikkoa työkaverin kanssa suuressa konferenssissa. Asuimme viiden tähden hotellissa kuten aina oli tapana. Henkilökunta on niissä koulutettu small talkin ylimmille tasoille keskustelun täydellisessä tyhjyydessä. Kaikkea ikävää tai potentiaalisti jotain herkkäsielua loukkaavaa vältetään viimeiseen asti. Siksi tuossa small talkissa ei ole mitään sisältöä eikä antia, olit sitten kysymässä tai vastaamassa.

Heti ensimmäisenä aamuna lähdimme hotellista hyvin aikaisin. Ovivahtina oli pellepuvussa ja tohtorinhatussa iso musta mies. Heti ovea avatessaan hän alkoi kysyä vointiamme.

Kaverin kanssa kerroimme hänelle 10 minuuttia kuinka kaikki elämässämme oli persiillään. Menimme likaisiin hävettäviin yksityiskohtiin emmekä välittäneet suojella edes omia kasvojamme. Ovivahti oli järkyttynyt.

Seuraavana aamuna hän oli taas työvuorossa. Kun hän näki meidän valuvan kohti ulko-ovea, hän juoksi karkuun nurkan taakse eikä halunnut kuulla vastausta kysymykseen: How are you Sir this morning?

Pekka Siikala

Ei ihme että maamme on köyhä ja siksi jää.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

#3. Meinaatko, että ovivahti jätti isot kaupat väliin.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#2

Voisko siinä small talkissa se itu, että usein ihminen ilmaisevat sanoilla aika vähän, mutta ilmeet, eleet ja _ äänenpainot _ ovat tärkeitä. niillä puhutaan enemmän.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

#5. Small talk on väline tutustua ihmisille, jotka ovat ujoja tai eivät halua paljastaa itsestään mitään. Muut ja ekstrovertit eivät tarvitse tätä suojaavaa esitystapa-layeria.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo

Aivan mahtavaa! Ehdottomasti paras juttu pitkään aikaan, mutta muistitteko kertoa olevanne ruotsalaisia?

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

#8. Se unohtui valitettavasti, jos kysyit minulta.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo Vastaus kommenttiin #9

Kysyin ja paha virhe upeassa tarinassa.

Käyttäjän 98765sp kuva
Simo Perttula

Olin IsäNiklaksen perustamassa us-dikilehdessä sen perustamisesta 2007 syksystä lähtien. Sinulla on isot saappaat joihin astuit. Kirjoituksestasi olen samaa mieltä
PS pidä hyvää huolta sisarestasi!

Toimituksen poiminnat