*

Tekstiseikkailu Lähes sataprosenttisesti parratonta pohdintaa yhteiskunnasta.

En halua kaikkea

Elämäni suurin toive on, että kehitysvammainen siskoni Riikka voisi asua ja tehdä töitä hänelle tutussa ympäristössä, missä hänellä on kavereita ja hänen tarpeensa tunnetaan. Toiveeseeni pystynee samaistumaan ei ainoastaan moni kehitysvammaisen läheinen, vaan myös monet lapsiensa tulevaisuudesta huolehtivat vanhemmat. Teemme siis parhaamme läheistemme tarpeiden täyttämiseksi ja kehittääksemme inhimillisen tilanteen, jossa läheisemme voivat jatkaa elämää myös meidän kuoltuamme.

Helsingin kaupunki - kuten moni muukin kunta Suomessa - on tehnyt tästä tarpeiden täyttämisestä todella vaikeata, ja ennen kaikkea ahdistavaa sekä vammaisille että heidän läheisilleen. Tarpeiden täyttämistä vaikeuttaa kehitysvammaisten välttämättömien palveluiden kilpailutus, mikä on helppo tapa ajaa kokonaisia perheitä ja yhteisöjä epätoivon partaalle. Hankintalakia soveltaen kunnat asettavat viivalle palveluntarjoajia kilpailemaan kehitysvammaisten asumisen ja päivätoiminnan järjestämisestä. Kunta painottaa joka kerta asiasta keskusteltaessa, että palveluntarjoajien on täytettävä tietyt laatukriteerit ja hoito-ohjelmat räätälöidään yhdessä asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa.

Edessämme on siis ristiriita; miksi perheet ja yhteisöt näkevät painajaisia ollessaan hereillä, vaikka kunta kertoo kaiken olevan hyvin laatua myöten. Syy on siinä, että kunnat ovat useiden vuosien ajan yrittäneet kävellä vammaisten yli, ikävä kyllä siinä myös onnistuen. Laadun kunnat voivat varmistaa omilla laatukriteereillään, jolloin ”laadukkaaksi asumiseksi” voidaan laskea neljä seinää ja katto.  Kunnilla on kilpailutettaessa ylin päätäntävalta vammaisten nukkumiseen, valvomiseen ja esimerkiksi tulkkeja kilpailutettaessa kommunikaatioon. Ei siis vammaisilla tai heidän läheisillään, vaan kunnilla. Ei Myytävänä- kansalaisaloite on käynnistänyt työn saada ihmiselämät pois kilpailutuksen piiristä, mutta sekään ei takaa lakimuutosta.

Kaiken logiikan mukaan kehitysvammaiset ja heidän läheisensä voisivat vähintään keskustella virkamiesten kanssa hyvistä palveluntarjoajista. Olemmehan me kaikki omien elämiemme asiantuntijoita, ja tunnemme parhaiten omat ja läheistemme tarpeet. Keskustelua syntyy ja läheisiä kuunnellaan, mutta kunnalta puuttuu kuullun ymmärtäminen; useat kunnat Suomessa ovat sysänneet vammaisten hoidon suurille kansainvälisille yrityksille, jotka pystyvät taiteilemaan mahdollisimman suuren voitontavoittelun ja laatukriteerien rikkomisesta seuraavien sanktioiden välimaastossa.

Helsingin kaupunki aikoo tänä keväänä kilpailuttaa vammaisten elämää koskettavia tärkeitä palveluita. Keskustelu aiheesta tuntuu polkevan paikallaan; kunnan virkamiehet ovat sekavilla lausunnoilla ja puhtaalla hiljaisuudella väistelleet tärkeitä kysymyksiä. Palveluiden käyttäjät perheineen eivät saa selkeitä vastauksia; vanhoja sopimuksia kilpailutetaan, vaikka aluksi ne luvattiin pitää poissa kilpailutuksen piiristä. Kilpailutuksia perustellaan ”huonoilla sopimuksilla”, eikä vastausta syvennetä vaikka kuinka yrittäisimme saada selkeyttä keskusteluun, läheistemme vuoksi. Kunta on myös perustellut kilpailutusta reiluudella palveluntuottajia kohtaan välittämättä siitä, kuinka reilua se olisi palveluiden käyttäjiä kohtaan.

Palveluita tuottavat myös laadukkaat voittoa tavoittelemattomat järjestöt. Helsingissä toimii muun muassa Lyhty Ry, jolle laatu ei tarkoita pelkästään kattoa pään päällä, vaan inhimillistä elämää, kavereita ja sosiaalista ympäristöä sekä työpajatoimintaa. Lyhty ei nimenä välttämättä soita kelloja, mutta Pertti Kurikan Nimipäivät saattaa olla tuttu. Vuoden 2015 Euroviisuissa edustanut bändi syntyi Lyhdyn järjestämässä musiikkityöpajassa. Sen lisäksi Lyhty ylläpitää kahvilatyöpajaa, joka operoi muun muassa IPI Kulmakuppilassa Helsingin Kalliossa. Se on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia kahviloita, mutta yhtä tyhjän kanssa Helsingin kaupungin näkökulmasta; jos Helsinki haluaa tuupata kehareiden päivätoiminnan toiselle toimijalle, niin sekä IPI-kahvila että vastaavanlaiset työpajat ovat vaakalaudalla.

Kuntien määrittäessä itse työnteon kriteerit ne voivat ilmoittaa, ettei tarjoileminen, siivoaminen tai myyminen kahvilassa ole ”työtä”, vaan ruuvien pussittaminen ja vastaava mahdollisimman pelkistetty vaihetyö voidaan laskea työnteoksi, johon vammaisia kuuluisi aktivoida. Näin kunnat pitävät huolen siitä, ettei unelmille ja omille vahvuuksille ole mitään sijaa päivätoiminnassa. Kehitysvammaisten aktivoiminen on tärkeää ja kuten moni muukin kuntien esittämä väite, se kuulostaa hyvältä paperilla. Kyseessä tuntuisi kuitenkin olevan niputus; kaikki keharit pitäisi tavalla tai toisella saada työmarkkinoille. Me ihmiset olemme kaikki erilaisia ja meillä on omat vahvuutemme. Siskoni on vaikeasti kehitysvammainen, eikä häntä voida taikoa täysin työkykyiseksi, vaikka kuinka kovaa kilpailutettaisiin, eikä siten taiottua samoille työmarkkinoille muiden suomalaisten kanssa. Lyhdyn kaltaiset toimijat, jotka tuntevat asiakkaan ja heidän vahvuutensa, ohjaavat meidät läheiset pois painajaisesta; tiedämme läheistemme saavan kaiken tarvittavan avun ja mahdollisuuden osallistua yhteiskunnan toimintaan ohjatusti heille parhaalla mahdollisella tavalla.

Stadi ei ole ennakkotapaus; kilpailutuksia on tapahtunut ympäri Suomea ja moni on joutunut kärsimään suurten kansainvälisten hoivapalveluita tuottavien yritysten osakkeenomistajille louhittavan voiton kustannuksella. Miksi vaihtaa vaippaa neljä kertaa päivässä, kun keharit voisivat yhtä lailla elää muutaman tunnin sekä ykkös- että kakkoshädät housussa vähemmillä vaipoilla? Miksi ihmeessä saada vammaiset mukaan yhteiskunnan toimintaan, jos telkkari toimii? Jos vammaisten katseleminen Helsingissä ei miellytä, näppärällä ulkoistuksella vammaiset saadaan siirrettyä halvemmalle tonttimaalle lähikuntiin. Helsingin kaupunkistrategiassa korostetaan Stadia kaikkien kaupunkina. Tämä ei toteudu, ellei Helsinki nyt tee isoa korjausliikettä ja mahdollista sen asukkaille inhimillistä elämää. Siihen on vielä mahdollisuus.

Minä olen todella väsynyt, kuten moni muukin vammaisen ihmisen läheinen. Jatkuva taistelu kuntia vastaan ryystää mehut, ja väsytystaktiikka tuntuisi ikävä kyllä olevan tapa hankkiutua eroon ärsyttävistä vammaisista läheisineen. Toinen taktiikka tuntuisi olevan keskusteltaessa käytettävä äärimmilleen viety hallinnollinen kapulakieli sekä väitteiden ja perusteluiden jatkuva ristiriitaisuus. Tällä tavalla saataisiin tiputettua ainakin osa kehareista ja heidän läheisistään pois keskustelua häiritsemästä. Toivon olevani väärässä.

En halua kaikkea, eikä kaikkea voi haluta. Enemmän kuin mitään muuta haluaisin, että isosiskoni voisi elää elämäänsä hänelle rakkaiden ihmisten lähellä turvallisessa ympäristössä ilman pelkoa pakkomuutosta tai koko kaveripiirin hajoamisesta. En halua kaikkea, mutta haluan nähdä hänen hymyilevän aurinkoista hymyään palatessaan viikonlopun jälkeen omaan kotiinsa. Siskoni on minulle todella rakas, enkä halua hänen koko elämänsä perustuvan osakeyhtiölakiin, joka velvoittaa tuottamaan voittoa terveys- ja hoivapalveluita järjestävien yhtiöiden osakkeenomistajille. Haluaisin hänen ja hänen kavereidensa tekevän omien vahvuuksiensa kautta heille rakkaita asioita ympäristössä, jossa he kykenevät ilmaisemaan itseään ja heidän tarpeensa tunnetaan.

En halua kaikkea, mutta haluan, että siskostani pidettäisiin huolta, jos en ole täällä auttamassa. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

20Suosittele

20 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Enemmän kuin mitään muuta haluaisin, että isosiskoni voisi elää elämäänsä hänelle rakkaiden ihmisten lähellä turvallisessa ympäristössä ilman pelkoa pakkomuutosta tai koko kaveripiirin hajoamisesta."

Ei kai moinen pakkomuutto tule kyseeseen kuin sellaisten kohdalla, jotka taloudellisesti ovat kunnan armoilla näissä palvelutarpeissaan?

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Samanlaisen tekstin, samoin perusteluin, voisi asiakasnäkökulmasta kirjoittaa myös terveydenhuoltoa, vanhustenhuoltoa, päivähoitoa, opetustointa jne. koskien.

Sitten voisi hypätä pöydän toiselle puolelle ja vaatia kilpailukykyisempää veroastetta ja julkisen talouden alijäämän kuntoon laittamista.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Voitaisiin myös ottaa oppia "rapakon" takaa, jossa varakkaat henkilöt mahdollistavat erilaisia aktiviteetteja mm. vammaisille ja kehitysvammaisille hyväntekeväisyystyön ja lahjoitusten kautta.
Olkoonkin, että varakkaat voivat vähentää lahjoituksensa verotuksessa.

Monin paikoin lahjoitusvaroin pyörivät organisaatiot tuottavat laadukkaampia palveluita kuin yhteiskunnalliset tuottajat.
Johtuneeko tämä siitä, että lahjoitettuja dollareita on enemmän käytettävissä kuin veroilla kerättyjä?

Käyttäjän kristiinailmarinen kuva
Kristiina Kreisler

Hyvin kiteytetty:
"Edessämme on siis ristiriita; miksi perheet ja yhteisöt näkevät painajaisia ollessaan hereillä, vaikka kunta kertoo kaiken olevan hyvin laatua myöten."

Lisäksi palvelun käyttäjällä (kehitysvammaisella, vanhuksella) ei ole mahdollisuutta valittaa palvelusta kuluttajansuojan perusteella, koska sopimus on tehty kunnan ja palveluntarjoajan kesken.

Et ole väärässä.

Käyttäjän tepimast kuva
TEUVO MAST

Heikki Isäsi poika tunnut olevan ja kyllä siskosi varmaan saa olla siinä piirissä missä hänen on paras elää elämänsä terv tepivaari

Käyttäjän MerjaNurmiOsTuomi kuva
Merja Nurmi

Hyvä kirjoitus. On asioita, jotka eivät saa olla bisnestä. Ihmisen elämä, arki ja asuminen, on sellainen asia.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Entisenä terveys- ja sos.lautakunnan jäsenenä allekirjoitan tuon kaiken mitä blogisti kirjoittaa ja kysyn myös, mihin meidän päättäjiltä inhimillisyys on kadonnut.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Päättäjistä on tullut bisneshakuisia oman voiton metsästäjiä. Kauanko tätä meininkiä haluamme katsella? Tänään taksissa kävimme keskustelua siitä miten pieni joukko poliitikkoja päättää asioista siis jyrää oman etunsa nimissä hankkeita läpi. Sen taidamme nähdä sotessakin. Ehkä poliitikkojen tileille valahtaa ekstra rahoja, joista meillä ei ole tietoa.

Erja Hokkanen

Kiitos Heikki hienosta kirjoituksesta! Hyvä, kun valoitat millaisina 'pelinappuloina' kehitysvammaisia kohdellaan tässä yhteiskunnassa - he kun eivät itse mitenkään saa ääntänsä kuuluviin ja huonosti me ikääntyneet vanhemmatkaan. Kyllä tästä asiasta pitäisi joku kansalaisaloite tehdä!

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Ilman kilpailua suosittu toimija voi vaatia täysin kohtuuttomia hintoja palveluistaan, kuten esim. Eteva tekee. Ei voida lähteä siitä, että hoitopaikka valitaan pelkästään omaisten subjektiivisen mielipiteen perusteella.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kilpailuttamus on kyllä hyväksi, mutta hinta ei saa eikä voi olla ainoa kriteeri millä palvelun tuottaja valitaan, kun on kysymys ihmisistä ja heidän tarpeistaan, harvemmin halvalla hyvää saa.

Käyttäjän ReettaAngelvoRiipinen kuva
Reetta Angelvo-Riipinen

"Minä olen todella väsynyt, kuten moni muukin vammaisen ihmisen läheinen. Jatkuva taistelu kuntia vastaan ryystää mehut, ja väsytystaktiikka tuntuisi ikävä kyllä olevan tapa hankkiutua eroon ärsyttävistä vammaisista läheisineen. Toinen taktiikka tuntuisi olevan keskusteltaessa käytettävä äärimmilleen viety hallinnollinen kapulakieli sekä väitteiden ja perusteluiden jatkuva ristiriitaisuus. Tällä tavalla saataisiin tiputettua ainakin osa kehareista ja heidän läheisistään pois keskustelua häiritsemästä. Toivon olevani väärässä."

Valitettavasti olet aivan oikeassa. Minäkin olen väsynyt. Minun vaikeavammainen autisti-veljeni on jo vuoden ja 9 kk taistellut Helsingin kaupungin kanssa oikeudesta saada apua kotiinsa, eikä hän vieläkään ole apua saanut. Erilaisiin tekosyihin ja verukkeisiin on vedottu, esim., että veljeni ei olisi vaikeavammainen, vaikka asiakirjat ja pitkä, lähes läpi elämän kestänyt laitoshoito todistavat, että veljeni on vaikeavammainen. Myös YK:n Vammaissopimus velvoittaa Suomea järjestämään vammaiselle mahdollisuuden asua myös tavallisella asuinalueella ja saada asumisen tukipalvelut omaan kotiin. Suomi, ja sen pääkaupunki Helsinki eivät siis noudata ratifioimiaan kansainvälisiä sopimuksia vammaisten asioista päätettäessä, vaikka niiden tulisi olla laintasoisia ja tuoda oikeusturvaa viranomaista paljon heikommassa olevalle vammaiselle henkilölle ja hänen läheisilleen. Veljeni puolesta tehtiin adressi "Veikko Päätalon taistelu henkilökohtaisesta avusta" noin 3 kk sitten ja siinä on jo yli 8500 allekirjoitusta. Ilmeisesti pitkälti adressin ansiosta veljeni sai vuoden määräaikaisella päätöksellä 80 h/kk, mutta se ei riitä kattamaan avun tarvetta. Adressin suosio kertoo myös siitä, että tuhannet ihmiset ovat tyytymättömiä vallitsevaan tilanteeseen ja vaativat Suomea ja etenkin sen pääkaupunkia Helsinkiä kunnioittamaan vammaisten oikeuksia ja noudattamaan ratifioimaansa YK:n Vammaissopimusta ja sen henkeä: Yhdenvertaiset oikeudet ja elämisen mahdollisuudet kaikille vammaisille.

Käyttäjän TeijaLaunis kuva
Teija Launis

Ymmärrykseni mukaan Suomessa noudatetaan kilpailutukseen liittyvää lainsäädäntöä tarpeettoman tiukasti verrattuna muihin EU-maihin. Sosiaaliset perusteet kilpailutuksen kriteeristössä tulisi nostaa keskiöön. Emme halua palata huutolaisaikaan

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Kiitos, Heikki, koskettavasta kirjoituksestasi!

Tutustupa tähän linkkiin alla, ja ole hyvä ja kommentoi, olisiko tästä mallista mielestäsi apu niin vammaisten kuin ikäihmisten kuin työttömienkin ihmisarvon tukemiseksi:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2810

Käyttäjän ilkkatahtinen kuva
Ilkka Tähtinen

Oletko tutustunut ei myytävänä kansalaisaloitteeseen?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Heikki, mikäli mitään ymmärrän, niin siskosi Riikka varmasti pärjää tontillaan, mutta olen aistivinani, että järjestelmä ontuu. Teet hyvää työtä tuomalla tämän ongelman esille.

Tuula Tervonen

Hienno kirjoitus,kiitos.40-vuotta olen vammaisia hoitanut.Nähnyt miten heitä kohdellaan ja heiellään,sinne ja tänne.Pelinappuloita on .

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Heikki, maksajalla on oikeus vaatia. Minulla on idea; tarjouskilpailussa kunta hyväksyisi TOISEKSI kalleimman tarjouksen "viidentoleranssilla". Palvelun laadusta tehty valitus johtaisi varoitukseen. Viidestä valituksesta sopimus loppuisi.

Ongelma on tietenkin se mikä taho näitä tarjouskilpailuja järjestää ja ketkä hyväksyvät toimittajat. Kelpaako em. idea heille, se on ongelma ja tietenkin myös se kuka käsittelee valitukset? Julkisuus parantaisi tilannetta, mutta miten sen järjestäisi?

Käyttäjän ilkkatahtinen kuva
Ilkka Tähtinen

Tärkeä kirjoitus. Kaikkea ei saa eikä tule mitata rahassa.

Hanna Kallio

Tärkeä kirjoitus, kiitos tästä !
Tämähän koskee myös mielenterveysongelmaisia, me emme todellakaan ole mitään kauppatavaraa ! Itse ruuvien pussitukset läpikäyneenä voin sanoa ettei siinä saanut mitään mielekkyyttä elämään. Lyhty Ry on tehnyt hienoa työtä ja toivottavasti saa tehdä jatkossakin.
Käykää allekirjoittamassa !
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2687

Käyttäjän MariRantanen1 kuva
Mari Rantanen

Kiitos Heikki Herlin koskettavasta kirjoituksestasi. Jaan täysin saman huolen siitä, että vain raha merkitsee, ei vammaisen ihmisen oma tahto ja paras. Jostain syystä tuntuu, että tieten tahtoen halutaan vammaisista tehdä tämän ajan huutolaisia, jossa virkamies on vammaisen ihmisen elämän asiantuntija. Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan?
Suomi on ratifioinut Yk:n vammaisten ihmisten oikeuksien sopimuksen, jonka mukaan vammaisella on oikeus päättää missä hän asuu ja kenen kanssa. Tämä pointti tuntuu unohtuvan täysin. Kysymys on elämänmittaisista palveluista, jonka ainoa tavoite tulee olla se, että vammainen ihminen on oikeutettu kotiin ja pysyvyyteen, siinä missä muutkin.
Tiedoksenne myös, että tämä asia on tulossa lautakuntaan jo helmikuussa, joten pian on päätösten ja arvovalintojen aika.
Helsinki haluaa monessa asiassa profiloitua edelläkävijänä ja tämä voisi olla yksi asia lisää. Helsinki ottaa ensimmäisenä käyttöön #eimyytävänä-kansalaisaloitteen mukaiset velvoitteet eikä kilpailuta elämänmittaisia palveluja. Riittääkö poliittinen tahto? Sillä tämä j os mikä on tahdon asia, Helsinki ei mene konkursiin vammaisten kuntalaistensa takia joka tapauksessa.

Käyttäjän mattila kuva
Riku Mattila

Sairaanhoitopiirin kilpailuttaman hengityshalvaustiimin hoidokkina en keksi, miten muuten palveluntuottajan voisi valita kuin kilpailuttamalla. Mielestäni ongelma ei ole kilpailutus sinänsä vaan sen käyttäminen tekosyynä palvelun valvonnan laiminlyönnille. Tähänastinen puolen vuoden kokemukseni Satakunnan sairaahoitopiirin huutolaisena on, että kilpailutus ei ole este asioiden hoitamiselle hyvin. Velttoilulle ja vastuun välttelylle löytyy aina tekosyitä.

Käyttäjän SatuSvensson kuva
Satu Svensson

Kuulostaa tutulta myös täällä Ruotsissa, Kehitysvammainen tyttäreni on viime kesästä saakka ollut päivätoiminnassa mukana täällä Helsinborgissa ja hänet on sijoitettu kahteen eri paikkaan viikolla. Kaikki on vain kunnan rahoista kiinni. Ei saa paikkaa vain yhteen paikkaan koska se on resurssikysymys. Mikä on parasta hänelle, siitä ei kukaan välitä. Rahallisesta ”palkasta” ei ole hajuakaan. Kunnan mukaan on ok että aikuinen tekee ”ilmaistyötä”.

Toimituksen poiminnat