Faijan piikkiin
Sunnuntai-iltana 1.10. tilasin oluen eräässä töölöläisessä anniskeluravintolassa. Olin juuri ottanut kaiken ilon irti viimeisistä poutapäivistä moottoripyörän selässä ennen pitkälle ennustettua sadejaksoa. Mukanani baaritiskillä oli kypärä ja päälläni prätkätakki. Sillä varustuksella kaljan tilaaminen tuntuu rikokselta, vaikka en tuona iltana enää ajaisi. Pyörä käynnistyisi vasta seuraavana päivänä, jolloin veisin sen talvisäilytykseen.
Otin oluen tiskiltä ja toista kättä heilautin lähipöydän suuntaan mutisten baarimikolle ”pistä faijan piikkiin”. Pöydässä istui isäni Niklas Herlin lukemassa lehteä samassa asennossa kuin lapsuudenkodissani 90-luvulla, poikkeuksena iän myötä muuten terveiden silmien tehoa lisäävät lukulasit. Faija oli ajaessani lähettänyt minulle viestin, jossa hän pyysi minua oluelle, enkä kieltäytynyt kutsusta. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun tilasin kaljan faijan piikkiin; tämä olisi viimeinen kerta.
Tällä viikolla kuulin isäni menehtyneen. Tiedon saatuani aika on kulkenut hitaasti aivojen yrittäessä prosessoida tilannetta. Saatan hetkeksi unohtaa, mitä on tapahtunut, kunnes tajuan olevani surullisempi kuin ikinä. Samalla muistan syyn suruuni; isä on kuollut. Tämä on toistunut tuhansia kertoja viime päivien aikana. Samalla tietoisuuteni sekä muistojeni välille on rakentunut muuri; yksikään muisto isästä ei pysy päässäni pitkään, kuin mieleni suojelisi minua menetyksen tuomalta tuskalta. Yritän silti muistaa:
Isäni on ollut minulle aina läheinen, ja voin pistää monia asioita itsestäni faijan piikkiin. En mielestäni ole perinyt hänen epäselvää puhetyyliään, vaan enemmänkin sanojen painotuksen. En ole perinyt hänen ruumiinrakennettaan, mutta meillä oli samanlainen motoriikka ja maneerit; vuonna 2010 esitetyssä KOM-teatterin juhlanäytelmässä Kone Niklas Herliniä näytteli Laura Malmivaara, mikä asetti isäukon tarkkailijan asemaan. Hän sanoi esityksen nähtyämme Malmivaaran polttaneen lavalla tupakkaa samalla tavalla kuin minä. Mimikoin myös isän tyyliä ajaa autoa, johon ovat vaikuttaneet tuhannet hänen kanssaan autossa vietetyt kilometrit yhteisillä automatkoillamme.
Voin laittaa faijan piikkiin myös yhden elämäni tärkeimmistä arvoista; koko elämääni johdattaneen tiedon kunnioittamisen sekä tiedonjanon. Isä oli koko elämänsä ajan tiedonvälittäjä, sekä töissään että kotona. En oppinut häneltä ainoastaan ympäristöstäni ja sen merkityksistä; hän opetti minua tarkkailemaan ympäristöäni sekä etsimään siitä uusia merkityksiä. Tähän vaikuttaa näkökulma; isä tutki arkisiltakin vaikuttavia asioita ja pohti niiden merkityksiä useiden askelten päähän. Uskon tämän piirteen tulleen hänestä vahvasti esiin eri lehtien toimituksissa, varsinkin taloustoimittajana: kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se on luonnon kiertokulkua, mitä todistamme joka päivä ympärillämme. Faija viihtyi luonnossa ja valisti minua pienestä pitäen erityisesti luonnon monimuotoisuudesta sekä linnuista; seurasimme aikoinaan avoveneestä Porkkalanniemellä kalasääskien kalastusta. Kalastimme itsekin, vaihtelevalla menestyksellä.
Faija ei koskaan lopettanut oppimista, vaan ruokki ymmärrystään käyttäen jokaista tiedonvälityksen apuvälinettä tekstistä musiikkiin. Koko elämänsä ajan faija latasi itseensä tietoa lukemalla ja myöhemmin hän on antanut muille mahdollisuuden samoihin kokemuksiin. Hän on jättänyt jälkeensä massiivisen määrän tekstiä; satojen lehtijuttujen lisäksi tietokirjoja ja osansa Teos-kustantamon kautta. Tämän lisäksi faija kirjoitti uskollisesti päiväkirjoja.
Kumpikin meistä, sekä isäni että minä, voimme laittaa ison osan persoonastamme toiseen piikkiin; isosiskoni Riikan. Kehitysvammainen siskoni on antanut koko elinikänsä ajan minulle, isälleni ja äidilleni äärettömän määrän oppia inhimillisyydestä. Isä teki elämänsä aikana tärkeää työtä kehitysvammaisten hyväksi ja otti erityisesti viime aikoina kantaa vammaisten palvelujen kilpailutusta vastaan. Viime keskiviikkona uutisen isän poismenosta ollessa vielä tuore ehdin iltakävelyllä ottaa puhelimellani näyttökuvan Ei Myytävänä! -kansalaisaloitteen kannattajamäärästä. Se oli sillä hetkellä 49 965, muutamaa vaille eduskunnan käsittelyssä. Lähetin näyttökuvan äidilleni saatetekstillä: ”Olispa faija näkemässä.” Iloa toi kansalaisaloitteen tilanne, mutta kehoa repivää surua toi ensimmäistä kertaa isästäni käyttämä ilmaisu, jolla usein viitataan vainajaan.
Minun ja isäni välillä vallitsi syvä yhteisymmärrys. Jaoin hänen kanssaan asioita, joita en jakanut kenellekään muulle ja toisinpäin. Nauroimme yhdessä ja itkimme yhdessä. Olimme toistemme tukena aikoina, jolloin emme ymmärtäneet ympäröivää maailmaa. Opin hänestä jatkuvasti jotain uutta; tilatessamme toista kierrosta pari viikkoa sitten faija alleviivasi baarimikolle etten ajaisi baarista kotiin. Hän kertoi kerran menneensä kaljalle prätkäkamoissa, jonka seurauksena baarin henkilökunta oli kutsunut paikalle poliisin. Faija oli painottanut poliiseille samaa mitä hän nyt puolestani painotti tiskin taakse: poika ei aja tänään.
Enkä minä ajanut. Vasta seuraavana päivänä ajoin pyöräni talvisäilytykseen. Samana päivänä alkoivat sateet, jotka ovat vähän paikasta riippuen jatkuneet tähän päivään saakka. Päälle viikko sitten keskiviikkona 4.10. faija soitti minulle ja juttelimme pari minuuttia. Se oli viimeinen kerta kun puhuin isäni kanssa.
Minulla on koko kehoani ja sieluani raastava ikävä isää. Hän antoi minulle niin paljon, etten tiedä miten olisin voinut saada häneltä enemmän. Luultavasti söisin sanani jos faija nyt laittaisi minulle viestin ja pyytäisi kaljalle. Tätä ei kuitenkaan tule tapahtumaan; vanhan taloustoimittajan peli on vihelletty poikki, tilinpäätös tehty, deadline mennyt ja lehti lähtenyt painoon. Se lehti on täynnä muistoja isästä, joka kannusti minua, oli aina tukenani ja jonka kanssa olen viettänyt elämäni parhaimpia hetkiä olivat ne sitten automatkalla Yhdysvalloissa tai Norjan vuonoilla, avoveneessä Porkkalanniemellä tai töölöläisessä kaljabaarissa.
Ne muistot ovat viimeinen tilaus, jonka pistän faijan piikkiin. Lainaan loppuun faijan sanoja viimeiseltä yhdessä viettämältämme sunnuntai-illalta:
”Saisko laskun, kiitos.”
Olet perinyt faijaltasi kyvyn sujuvaan kirjalliseen ilmaisuun. Hieno kirjoitus. Otan osaa. Sama on meillä kaikilla edessä tai takana. Onneksi aika ja muistot auttavat.
Ilmoita asiaton viesti
Hienosti kirjoitat Heikki. Kiitos. Näyttävät sinunkin sormesi viihtyvän näppiksellä. Kerrot lämpimästi isästäsi, on ilo lukea tällaista.
Rohkaisen mieleni ja kysyn, oliko sinulla murrosiässä kapinaa isää kohtaan, ja minkälaista se oli?
Kaikkea hyvää sinulle Heikki.
Osanotto suruusi.
J.M.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Hieno muistokirjoitus. Olisinpa itsekkin osannut kirjoittaa noin hyvin kun isäni Niklaksen ikäisenä kuoli itsemurhan tehneenä. Jotain jäi silti jäljelle, vankkumaton halu tehdä jotain mielenterveyspotilaiden eteen. Toivon itse että olen saanut aikaan jotain kyseisellä saralla.
Sun isäsi jälkeen jättämä perintö vammaisten hyväksi on jotain sanoinkuvaamattoman upeaa. Toivottavasti jatkatte tätä perintöä.
Ilmoita asiaton viesti
”Samalla tietoisuuteni sekä muistojeni välille on rakentunut muuri; yksikään muisto isästä ei pysy päässäni pitkään, kuin mieleni suojelisi minua menetyksen tuomalta tuskalta. Yritän silti muistaa”
Äskettäisestä omasta kokemuksesta voin vahvistaa yllä olevan. Sitä yrittää tarttua kiinni kaikkeen, joka muistuttaa, mutta tämä valuu sormien välistä kuin uurnan tuhka, eikä siitä saa kiinni.
Isäsi menehtyi nykymaailman länsimaisilla standardeilla nuorena, 13 vuotta nuorempana kuin omani, jonka hänenkin koin menehtyneen ennenaikaisesti ja turhaan. Kun koet tämän epäreiluksi, niinhän se onkin. Osanottoni, vaikka täysin tuntematon henkilö sinulle olenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Respekt!
Rohkea ulostulo ja tämänhetkisten tunteittesi ilmaisu.
Isäsi kirjoitti joitakin vuosia sitten blogin, jossa kuvaili kuinka oli piffannut pojalleen 18-vuotissyntttärin laittamalla koko juhlaporukalle kahden tunnin piikin kapakkaan, jossa vietitte iltaa. (Liekö ollut Perho?) Blogisi on kuin jatkumoa tuolle.
Isäsi, kaikki setäsi ja tätisi (isäsi puolelta) kävivät kanssani samaa koulua ja ajatus ”miljardööreistä” ei siksi ole minulle etäinen. Samaa porukkaa olemme kaikki.
Aito osanottoni! Toviottavasti pääset yli tällaisesta elämän lainalaisuudesta ja ennen kaikkea ajattelen sisartasi, josta isäsi kirjoitti vielä parisen viikkoa sitten blogimerkinnän US:n Vapaavuoron puolelle. Melkein kuin aavistaen jotain …
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Heikki kirjoitus on hyvin lohduttava. Nyt vain sinun on oltava jatkossa se esimerkki ja isä itsellesi. On olemassa sellainen jengi, kuin ”Ite oot mutsis”. Nyt sinun on siis oltava ite faijas.
Niklas juoksi oman osuutensa tätä maailmanpyörän viestiketjua ja antoi kapulansa jatko-osuudelle. Kuka ottaa siitä kiinni?
Nuorena kuollut on suurempi suru, kuin aikansa elänyt. Sinulle jäi hyvä muisto vaalittavaksi. Ole iloinen siitä.
Ilmoita asiaton viesti
Hienosti sanottu!
Ilmoita asiaton viesti
Tunsin isäsi vain Blogistanin kautta, mutta opin arvostamaan häntä valtavasti. Isäsi oli yksi merkittävimpiä sananvapauden ajajia maassamme. Hyvä todiste siitä on tämä Puheenvuoro, johon isäsi antoi kirjoittaa myös mielipiteitä, joita itse ei hyväksynyt. Niklaksen jälki jää varmasti elämään suomalaiseen mediakenttään.
Lämmin osanottoni sinulle sekä siskollesi Riikalle. Pidähän siskostasi hyvä huoli.
Ilmoita asiaton viesti
Kaunis kirjoitus isästäsi, josta hän itse olisi myös hyvin ylpeä ja ajattelisi, että perhana, poika on selvää toimittaja-ainesta. Ettei vain tulisi isäänsä?
Otan osaa syvään suruusi ja voimia tuleviin aikoihin, jotka ovat vielä pahimpina edessäpäin. Terveisiä myös sisarellesi, josta Isäsi aina kirjoitti niin kauniisti.
Ilmoita asiaton viesti
Heikki lämmin osanottoni isäsi pois menon johdosta .terv tepivaari
Ilmoita asiaton viesti
Hieno teksti
Ilmoita asiaton viesti
Isäsi toi meille suomalaisille aivan uuden tavan ymmärtää mikä on mesenaatti. Sitähän tämä Uuden Suomen Puheenvuoro on ollut. Oli vaikea uskoa että isäsi on mennyt pois. Maailma, tiedonvälitys ja sananvapaus on hieman paremmalla tasolla isäsi elämäntyön jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Osanottoni suuressa surussanne. Kaunis kirjoitus.
Ilmoita asiaton viesti
Taisi olla sama töölöläiskuppila jossa isäsi muutaman kerran tapasin.
Muistan kun oma faija lähti, ilmeisen samalla tapaa varoittamatta ja yllättäin, snäp ja poissa. Se ikävä ei lopu koskaan, mutta se tuska ja kipu joka alussa on sen jälkeen kun ymmärtää mitä tapahtui helpottaa yllättävänkin pian. Päivä päivältä, viikko viikolta mielessä on enemmän ne hyvät ja lämpimät muistot kuin kipu poismenosta.
Tsemppiä, raskaita viikkoja nyt mutta vaikka siltä ei nyt tuntuisi, se helpottaa kyllä.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno, koskettava kirjoitus!
Osanottoni ja kaikkea hyvää sinulle.
Ilmoita asiaton viesti
Olispa faijas näkemässä tämän.
Osanotot.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno ja viisas teksti. Sydämen sivistys ja inhimillisyys kautta tekstin, kertoo Heikin olevan isänsä kaltainen taitava ja älykäs sanankäyttäjä. Lämmin osanottoni.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kirjoitus Heikki. Syvä osanottoni – en tiedä lohduttaako, mutta joku viisas on joskus sanonut, että ”me kaikki siirrymme aikanamme suureen hiljaiseen enemmistöön.”
Isäsi aika oli aivan liian varhain, mutta toisaalta, ehkä hän nyt tietää elämän suuresta mysteeristä paljon enemmän kuin me maan matoset täällä äänekkäässä vähemmistössä?
Tsemppiä ja voimaa sinulle ja perheellesi.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos koskettavasta kirjoituksestasi, Heikki!
Syvä osanottoni isäsi poismenon johdosta!
Itselläni oli myös kehitysvammainen sisar, joka kuoli 8 -vuotiaana. Hän oli isällemme kenties rakkain lapsista. Riikka -sisaresi sai juuri sellaisen isän, joka ymmärsi tyttärensä arvon. Myös itse olet saanut isältäsi arvokkaan perinnön, kielellisen lahjakkuuden ja sanojen merkityksen.
Olen tänä syksynä seurannut valtavia kurkien muuttoauroja. Isäsi lensi etelään odottamaan heidän tuloaan lämpimään; näin luin Helsingin Sanomien muistokirjoituksesta. On hienoa, että opit isältäsi linnuista, joiden seuraamisesta saa lohtua moniin elämän vaiheisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Jos voisin kuvitella, niin henkilö sanoisi, että mitäköhän mitään osaanottoja, pääasia, että musta nahkatakki on päällä.
Ilmoita asiaton viesti
<3
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kirjoitus, Heikki. Elävää ja rauhallisen lämpimästi hengittävää tekstiä miehestä, jonka olemus on aikanaan palanut verkkokalvojeni kautta tajuntaani. Oman tiensä kulkija ja itselleen rehellinen ajattelija. Osanottoni teille kaikille läheisille pohjattomaan suruunne.
Ilmoita asiaton viesti
Aluksi osanotto suruusi ja myös sisaresi suruun. On traagista menettää (hyvä) faija aivan liian aikaisin. Tähän minä en osaa muuta lisätä. Ja sitten toiseksi: Jos saisin esittää yhden toivomuksen, niin se olisi tämä: Toivon, että ottaisit johtajan otteen ja pitäisit hengissä tämän hyvän verkkojulkaisun jos se vain sinun valinnoistasi on kiinni. Isäsi muisto ansaitsee sen, Uusi Suomi ansaitsee sen ja me tavalliset suomalaiset ansaitsemme sen. Tuolla johtajan otteella tarkoitan arvojohtajan otetta. Sillä sellainen sinun isäsi selvästi oli.
Ilmoita asiaton viesti
RIP NKHH! Hieno muistokirjoitus Hessu! — Osuu jokaisen kohdalle jossain vaiheessa. Pidä lippu korkealla, tsemppiä!
Ilmoita asiaton viesti
Osanottoni isäsi poismenon johdosta. Olet kirjoittanut hienon kirjoituksen hänen muistolleen.
Kun oma isäni nukkui pois, kirjoitin siitä täällä ja monet, monet ihmiset myötäelivät suruani. Se oli hyvin lohdullista.
Seuraavan muiston haluan jakaa kanssasi. Kun isäsi täytti 50 vuotta, kirjoitin blogikirjoituksen, jossa onnittelin häntä syntymäpäivän johdosta. Halusin laulaen onnitella, mutta mietin, kuka osaa sen parhaiten. Marilyn Monroe tietenkin onnitellessaan presidentti John F. Kennedyä, mutta sitten löysin Mariah Careyn version, jossa hän onnittelee yhtä suurimmista eli Muhammad Alia.
Niklas piti tästä ja kiitteli, samoin hän kiitti jokaikistä onnittelijaa sinä päivänä. Me siis vietimme täällä Puheenvuorossa hänen syntymäpäiviään virtuaalisesti.
Laitan isäsi muistolle tämän laulun vielä kerran. https://www.youtube.com/watch?v=5tIwOgmm6YI&index=…
Ilmoita asiaton viesti
En tuntenut isääsi, mutta mitä olen hänestä lukenut ja tutustunut niin oli ehdottomasti yksi hienoimpia ihmisiä mitä tiedän ja ansaitsee täyden arvostukseni. Isosta omaisuudestaan huolimatta tuntui onnistuvan säilyttämään maanläheisyytensä ja tuntuman keskivertoihmisen elämän tilanteeseen. Se on nykymaailmassa harvinaista. Jaksamisia sinulle ja perheellesi.
-Jonne
Ilmoita asiaton viesti
Isäsi Niklas Herlin oli Suomessa yksi tämän vuosituhannen alun uranuurtaja alallaan ja samalla myös Sananvapauden airut. Hän antoi jokseenkin kaikkien kukkien kukkia valtoimenaan Uusi Suomi -verkkolehdessään. Sellaista journalismia ainakin minä jään kaipaamaan.
Tänä päivänä Suomi tarvitsee entistä enemmän sananvapautta, jos mitä.
Rauha Niklaksen muistolle. Hänen lapsilleen ja muille omaisille osoitan syvän osanottoni.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kirjoitus, Heikki! Minäkin jään kaipaamaan isääsi, hänen rehellisiä kannanottojaan ja työtään meille kaikille paremman huomisen puolesta.
Lämpimästi osaa ottaen,
Ilmoita asiaton viesti
Olen pahoillani puolestasi, Heikki! Tämä tapahtui aivan liian varhain. Mutta sinulla oli hyvä isä, opit häneltä paljon ja saat pitää myös arvokkaat muistot. Uskon että tapaatte vielä siellä toisella puolella, tsemppiä elämään.
Ilmoita asiaton viesti
Hienosti kirjoitettu. Pidin isäsi tavasta kirjoittaa. Varsinkin Kauppalehden aikana olin usein erimielinen hänen kanssaan, mutta arvostin aina hänen kirjoituksiaan. Toivon ja uskon, että muistot palaavat ja voimistuvat. Isäsi muisto elää meidänkin mielissämme, eikä vähiten omassa vinossa hymyssäsi.
Ilmoita asiaton viesti
Isäsi kolumnien myötä opettelin lukemaan urheilu-uutisia. Kiitos siitä.
Ilmoita asiaton viesti
Voiko isä parempaa muistokirjoitusta omalta pojaltaan saada.
Miehen teko.
Ilmoita asiaton viesti
Kunnioitan faijaasi loppuikääni (teki rahoillansa älyttömän hyvää työtä, kuten muuten setäsi Ilkkakin, itämeren pelastajia), muttei sinun ukkisikaan ollut, sittenkään, pahimmasta päästä (antoi pysyvän työpaikan monille ja monille..). Tykkäsin Pekasta. Faijojia on níín moneen lähtöön, kuten oheisesta selviää. Sinun isästäsi saat ja pidätkin olla ylpeä.
http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20769-kasvu…
Nimimerkki: Thorsvik, kasvukausi 1976
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kirjoitus, Heikki! Olit mielessäni kun kuulin suru-uutisen.
Teillä oli upea suhde. Muistelen, että jostain lukemastani isäsi kirjoituksesta välittyi hänen kokemansa ylpeys sinusta. Eikä aiheetta. Kirjoituksesi vahvistaa, että kunnioitus oli molemminpuolista.
Läheisen menettäminen kouraisee syvältä. Oma faija kuoli viime vuonna. Hänellä oli jo vuosia lasissa, mutta tuntui se silti sisuskaluissa. Voimia sinulle!
Ilmoita asiaton viesti
Isot on saappaat, mutta kuva näyttää, että täältä tulen!
Ilmoita asiaton viesti
Kerrot kauniisti sinun ja isäsi välisestä rakkaudesta. Sellainen rakkaus kantaa edelleen elämässäsi.
Minua isäsi kuolema järkytti. Hän kuului niihin Ihmisiin joita olisin halunnut tavata.
Tutustuin tällä Uudessa Suomessa hänen julkaisemiinsa blogikirjoituksiin; yleensä ne herättivät halun sanoa jotain, viimeiseksi kun hän kertoi lämminsävyisellä huumorilla arkisesta yhdessäolosta tyttärensä kanssa.
Otan osaa sinun ja siskosi suruun.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos aidosta, rehellisestä ja upeasta kirjoituksesta. Tuosta tekstistä käy ilmi, että sen tekijä on varmasti Niklas Herlinin poika. Isäsi oli todella varakas mies, mutta hän ei koskaan halunnut asettua norsunluutorniin. Bisneskeplottelu ja voittojen haaliminen hinnalla millä hyvänsä oli mahdollisimman kaukana Niklas Herlinistä. Hän ei selvästikään viihtynyt pönöttävissä rahamiesten hyvä-veli-kerhoissa vaan tuopin ääressä tavallisen kansan parissa.
Kun luin kirjoituksesi, huomaan heti, miten tavallisen, jopa vähävaraisen kansan jokapäiväsen elämän ilot ja myös huolet askarruttivat isäsi mieltä. Hänellä oli suuri sydän, myötätuntoa erityisesti sorrettuja ja solvaistuja kohtaan. Hän avusti mm. kehitysvammaisten palveluja ja ongelmanuorisoa.
Meille Uuden Suomen lukijoille ja kirjoittajille Niklas Herlin oli sananvapauden tuki ja turva. Hänen viimeinen Puheenvuoronsa käsitteli Julkisen Sanan Neuvoston merkitystä. Kirjoitin siihen kommentin, jossa kannatin lämpimästi hänen ajatuksiaan. Tulin tuntemaan isäsi vain näiden kirjoitusten kautta. Huomasin olevani paljossa samoilla linjoilla.
Toivoisinkin, että voisit ryhtyä vähitellen jatkamaan isäsi suuriarvoista työtä Uuden Suomen ja sananvapauden hyväksi.
Lämmin osanotto sinulle ja siskollesi.
Ilmoita asiaton viesti
voi Heikki, otan osaa ja iso rakkauden halaus. ajattelen samaa kuin joku edellä kommentoinut” olispa faijasi näkemässä tämän” . You rock, just like your dad!
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kirjoitus! Seurailin jonkin verran isäsi kirjoituksia ja ihmettelin ja ihailin hänen tapaansa nähdä asioita pienen ihmisen vinkkelistä, vaikka taustalla oli miljoonien omaisuus ja isot ympyrät. Suurin osa ihmisistä kadottaa tuon kyvyn, jos sitä on koskaan ollutkaan…mukava nähdä, että omena ei ole pudonnut kauas puusta ja olet perinyt isältäsi sen tärkeimmän: ihmisyyden isolla kirjaimella.
Otan osaa menetykseesi ja koko perheen suruun ja toivon näkeväni kirjoituksiasi jatkossakin. Se on yksi tapa vaalia isäsi muistoa niin sinulle itsellesi, kuin meille, häntä arvostaneille lukijoille.
Ilmoita asiaton viesti
Olisikohan Olli Kankaanpää tarinoinut jo tarpeeksi – tai yli tarpeen. Vaikkei se kaikkein empaattisin eläjä olisikaan, niin kai nyt jotain tyylitajua voi osoittaa, kun kommentoi pojan muistokirjoitusta isästään. Vai?
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kirjoitus,Heikki Herlin, kunnianosoitus isälle. Isäsi oivalsi isyyden syvimmän merkityksen, seurauksena rakastava poika. Kirjoituksesi on samalla kunnianosoitus kaikille isille ja pojille, jotka ovat ymmärtäneet, mitä vanhemmuus, vanhempana olo, lapsuus ja lapsena olo, nuoruus ja hyvät välit merkitsevät keskinäiselle suhteelle.
Otan osaa murheesi ja olen pahoillani isäsi poismenon johdosta. Hyvä mies lähti liian nuorena, mutta kaatui saappaat jalassa. Nopea lähtö on armollinen.
On turha pohtia, mitä Niklas Herlin olisi vielä ehtinyt saada
aikaan eläessään. Hän teki enemmän ja paremmin kuin monet meistä koskaan.
Ilmoita asiaton viesti
Osanottoni suruunne, kirjoitit hienosti ja koskettavasti. Isäsi muisto elää yhtenä Töölön tähtenä.
T. Eeva Linnala / Riikan vanha opettaja Taivallahden koulusta
Ilmoita asiaton viesti
Lempeä osanottoni sulle ja kaikile teile rakkaihleen, kirjotat hyvin ja sievästi, ei sitä kestä enempäänsä muistaa ja tavaliset sanatki on toisin, lohduttavia ajatuksia!
Ilmoita asiaton viesti
Heikki, osanotto suruusi. Tunsin työni kautta isäsi. Hän oli monella tapaa erityinen. Isä ei voisi parempia muistosanoja pojaltaan saada mitä kirjoitit. Jatka sinä elämääsi, mutta muistele Nikoa.
Ilmoita asiaton viesti
Menneisyyttä enemmän merkitsee tulevaisuus, miten elämme kunnioittaen tai korjaten isiemme ja äitiämme tekoja. Me olemme isiemme ja äitiemme summa.
Ilmoita asiaton viesti
Isäsi varmaankin inhosi aina minua, varsinkin sen jälkeen kuin olimme samassa koulussa eli SYK:ssa ja isoisäsi hävisi Länsi-väylällä minun isäni autolle. Hän piti minua aina pellenä. Serkkuni kenties, en tiedä, on kukaties kihloissa Vilkunan suvun naisen kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Älkäämme sanoko hyvästi, vaan näkemiin.
Ilmoita asiaton viesti
Saako mennä aiheesta sivuun. On suuri vahinko että sitä hyvää radio- ohjelmaa ei enää ole.
Ilmoita asiaton viesti
Kun joskus asuin Töölön kulmilla, niin minulla oli aina tunne, että hän tunsi itsensä aina jotenkin hyväksi käytetyksi. Tapasin koulun jälkeen vain pari kertaa Rin Tin Tangon baarin viereisessä kapakassa, se riitti.
Ilmoita asiaton viesti
Tunnistan tuon epäuskon kuoleman lopullisuudesta ja omien tunteiden tyhjyyden, kun hölmistyneenä huomaa isän olevan lopullisesti poissa. Kuinka kaipaa toisen ääntä ja sitä miltä tuntui iso käsi hartioilla…Menetin isäni vuosi sitten ja haluan toivottaa sinulle paljon voimia surussasi. Se jatkuu vielä pitkään.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno muistokirjoitus! Tsemppiä
Ilmoita asiaton viesti
Hieno ja koskettava kirjoitus.
Ilmoita asiaton viesti
Koskaan ei tidä milloin kohdataan viimeisen kerran. Osanottoni, kirjoitit kauniisti!
Ilmoita asiaton viesti
Puheenvuoron kuningas on kuollut. On lohdullista lukea että sinä ja sisaresi tavalla tai toisella jatkatte Niklas Herlinin perintöä. Kiitos kirjoituksestasi ja lämmin osanottoni.
Ilmoita asiaton viesti
Otan osaa syvään suruusi. Hyvin kirjoitit, en tiedä miten pystyit kaiken surun keskellä, mutta se oli hieno kunnianosoitus isällesi ja koko perheellesi. Voimia ja jaksamista teidän koko perheelle.
Ilmoita asiaton viesti
Poisto.
Ilmoita asiaton viesti
Lämmin osanotto isäsi poismenon johdosta.
Vaikka en tuntenut häntä henkilökohtaisesti, seurasin hänen elämäänsä, kirjoittelua ja keskustelujaan.
Ajattelin useasti, että olisi upeaa tavata hänet,
Mutta Nizza oli kaukana.
Isäsi on hieno mies.
Toivon, että hän on nyt hyvässä paikassa.
Onnellisena.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä Heikki, syvä osanottoni koko perheellenne. Tapasin isäsi pikkutyttönä asuessamme melkein naapureina Kirkkonummella, mutta kohtasimme joitakin kertoja ollessani Uuden-Suomen toimittajana. Isäsi oli tinkimätön oikeudenmukaisuudessaan, kulkeva tietosanakirja ja mitä herkin ihminen. Ihanaa lukea, ettei omena ole kaus puusta pudonnut. Kirjoitit niin osuvasti ja koskettavasti. Kiitos myös siitä. Tiedän, että kaipauksesi on suunnaton, myös Suomi olisi kaivannut Niklasta juuri nyt enemmän kuin koskaan ennen.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeastaan tätä kirjoitusta ei pitäisi kommentoida.
Pitäisi kerrankin olla hiljaa, niin hieno se on.
Kyyneleet virtaavat, mutta usko elämään ja sen suunnattomaan arvoon lisääntyy.
Kiitä myös Riikkaa meidän kaikkien puolesta hänen osuudestaan tässä kaikessa.
Ilmoita asiaton viesti
Isäsi oli hieno ihminen. Voimia kulkea eteenpäin.
Ilmoita asiaton viesti
Otan osaa.Isäsi, Niklas oli hyvä ja hieno ihminen.
Ilmoita asiaton viesti
Mahtava kirjoitus. Jopa minä ulkopuolisena pääsin kurkistamaan elämäänne! Vau! Olen todella pahoillani isäsi poismenosta ja tämä tuntuu typerältä jopa sanoa koska en tuntenut isääsi, teksissäsi välittyy uskomattomalla tavalla asiat mihin lukija sisäistyy ja voi olla kanssasi samaa mieltä. Toivottavasti jatkat kirjoittajana koska tekstisi on hyvin mukaansa tempaavaa kuten isäsikin kirjoitukset!
Ilmoita asiaton viesti
Päivä kerrallaan. Sillä tavoin sinä jaksat alkuun. Myöhemmin jaksaa paremmin, mutta koskaan se arpi ei katoa, eikä sen pidäkään kadota.
Sitten kun siltä alkaa tuntua, olisi mukavaa jos kirjoittelisit tänne Puheenvuoroon. Monenkirjavaa joukkoa, mutta useimmille kirjoittaminen on tärkeä tai jopa olennainen osa elämästä.
Ja Vapaavuoroon. Tässäpä yksi jutustelu muutaman vuoden takaa.
http://niklasherlin.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttu…
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kirjoitus, faijasi ja näköjään itsesi oloinen. Osanotto ja voimia.
Ilmoita asiaton viesti
On ollut mielenkiintoista seurata Herlinien elämää neljän sukupolven ajalta. Helsinki-Kallion Rotaryklubin perusti Heikki Herlin senior ja klubin pitkäaikaisena jäsenenä tutustuin häneen ja vaimoonsa Annaan. Heikki H kuului patruunoitten sukupolveen. Pekka Herlin tuli tutuksi kirjan välityksellä, Niklas Uuden Suomeen perinteen jatkajana ja nyt pulpahti julkisuuteen Heikki jr.
Ilmoita asiaton viesti
En tunne sinua Heikki, eikä minulla ole koskaan ollut mitään kosketusta sukuusi.
Kirjoitit todella kauniisti isästäsi ja sanoit sen, mikä on sinulle tärkeää. Itse menetin vanhempani jo viime vuosituhannen puolella, ja se tietysti koski, mutta ei oolenkaan niin paljon, kuin minulle erittäin rakkaan henkilön ratkaisu poistua tältä todellisuuden tasolta oman ratkaisun seurauksena.
Osanottoni menetyksesi johdosta Sinulle ja läheisillesi.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus.
Saamari sentään, miten täällä toimistolla leijailee sahanpurua…
Ilmoita asiaton viesti
Muistojen suomaa lohdutusta perheenne suureen suruun.
Ilmoita asiaton viesti
Syvimmät osanottoni.
https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=135539…
Ilmoita asiaton viesti
Lämmin osanottoni. Sukune yhden haaran asuinsijoille (Nivala) tänään ajelen ja Niklaksen hahmo on ollut mielessäni useasti viime aikoina vakken häntä tietääkseni koskaan tavannut.
Ilmoita asiaton viesti
Lämmin osanottoni. Sukunne yhden haaran asuinsijoille (Nivala) tänään ajelen ja Niklaksen hahmo on ollut mielessäni useasti viime aikoina vakken häntä tietääkseni koskaan tavannut.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno teksti. Kiitos! Noiden ajatustesi myötä isäsi tulee aina olemaan rinnallasi. Oma isäni kuoli tänään tasan 30 vuotta sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Pojasta polvi paranee, todetaan tai usein peräti toivotaan. Nyt tämä ei ole tarpeellista.
Samaan kun yllät omassa elämässäsi kuin faijasi ylsi niin olet elänyt hyvän ja muillekin ihmisille merkityksellisen elämän. Työn eetos ja humanistinen ote ympäröivään maailmaan olkoot myös sinun johtotähtenäsi.
Osanottoni suuressa surussasi.
Ilmoita asiaton viesti
Lämmin osanottoni perheelle!
Usein rikkaita ihmisiä – taloudellisesti kaikkien hyväosaisimpia- syytetään kopeudesta ja vähäosaisten huomiotta jättämisestä.
Niko Herlin oli toisenlainen: hyvä esimerkki äärimmäisen varakkaasta ihmisestä, joka ei ollut mikään ”itsekäs paska” – kuten heitä usein syytetään. Päin vastoin.
Hän jakoi vaurauttaan mm. kehitysvammaisille, ja minne kaikkialle muuualle – sitä emme edes tiedä.
Toisaalta hän sai kokea paljon traagista elämässään, vauraus ei välttämättä tuo ihmiselle onnellista elämää.
Osa tuota tragediaa oli pois nukkuminen nuorena – aivan liian aikaisin.
Mutta muisto hyvästä jää elämään.
Ilmoita asiaton viesti
Taisi olla rehellinen kirjoitus tämä. Hyvin kaunis lukeakin.
Ilmoita asiaton viesti
Arvostan !
Ilmoita asiaton viesti
Heippa Heikki!
Lämmin osanottoni isäsi poismenon johdosta, näin hieman myöhässä, koska läppärini ei ollut internetissä Elisan virheen takia. Olipa hieno kirjoituskin, sinulla on sana hallussa. Jatka kirjoittamista. Voimia suruun. Näytät olevan ihan isäsi näköinen poika.Kaikkea hyvää sinulle jatkossa.Siskollesi myös osanottoni.Aurinkoista syksyä.Pirjo-Maarit.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos.
Hatunnosto sinulle. Tämä kirjoitus menee ihan sun omaan piikkiin.
Voimia.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoituksellasi toit upeasti esiin sen, millainen isäsi oli.
Ilmoita asiaton viesti