Tekstiseikkailu Lähes sataprosenttisesti parratonta pohdintaa yhteiskunnasta.

Huijarit suksilla

Penkkiurheilu on ainoa asia, jota olen välttänyt tehokkaammin kuin urheilua. Jännityksen asemasta urheilukisojen seuraaminen on tuntunut vähän samalta kuin kaverin mitäänsanomattomat kertomukset työkavereistaan, joista et oikein osaa sanoa mitään. Penkkiurheilu-urani loiston päivät olivat asuinvuoteni New Yorkissa; seurasin amerikkalaista jalkapalloa samalla sisäistäen lajin sääntöjä, mikä loi minulle motivaatiota seurata lajia.

Eräs penkkiurheilukokemus on kuitenkin jäänyt mieleen; siinä oli sitä kuuluisaa suuren urheilujuhlan tuntua. Innokkaat katsojat, suomalaisten menestys sekä ajanvietto isäukon kanssa paikan päällä loivat mukavan kokemuksen. Sillä hetkellä arvioin uudestaan intoni urheilun seuraamista kohtaan; tämähän on itseasiassa kivaa.

Parin päivän päästä kyseisen urheilutapahtuman jälkeen kävimme vanhempieni kanssa keskustelun aiheesta “doping”; kyseessä oli tietenkin Lahden vuoden 2001 hiihdon MM-kisat, joista ei jäänyt Suomelle käteen muuta kuin kansallinen häpeä ja Suomen urheiluhistorian kuuluisin lääkärilaukku. Tämän lisäksi Ala-Tikkurilan Shellistä tuli Suomen kuuluisin huoltoasema.

Syntyi välitön paradoksi; vasta hetki sitten katsomossa suosionosoituksilla maaliin kannustetut suomalaiset kääntyivät synonyymeiksi suksivahaakin lipevämmistä epäurheilijamaisista huiputtajista.

Viimeistään sillä hetkellä vasta teini-ikään kiihdyttävä poika ymmärsi, että kaikki kusettavat, ikään tai kansalaisuuteen katsomatta, enkä minä varmasti ollut yksin ajatusteni kanssa.

Useat dopinguutiset vievät minut tunnelmoimaan kaunista talvea Lahdessa vuonna 2001. Venäjän panos urheilukisoissa järjestäytyneeseen huiputtamiseen on viime vuosien kuuluisimpia urheiluskandaaleita. He kuulemma jopa keksivät lisäkäyttöä turvallisuuspalvelulleen FSB:lle, eli dopingnäytteiden vaihtamisen. Väitän monella suomalaisella kulmakarvojen nousevan, jos he kuulisivat Supon asiamiesten vaihtavan urheilijoiden pissatestejä kesken kisojen. Toisaalta suomalaisten – etenkin useiden suomalaisten lasten ja nuorten - on varmasti helpompaa ymmärtää huumeiden salakuljettamista johtava huumepoliisi.

Samalla tavalla kuin dopingkäryt vaikuttavat talviurheilun rehellisyyteen, Jari Aarnio on kantanut kortensa kekoon suomalaisen poliisityön uskottavuudessa. Norjalaisen hiihtostaran Therese Johaug'n käyttäessä vääränlaista huulirasvaa palaan takaisin Lahteen muistaakseni, että jos olet urheilu-uutisissa sukset jalassa, olet luultavasti kusettaja, ellet ole vesihiihtäjä. Tämä on ajatuksena epämiellyttävä lajin kannalta, ja vielä epämiellyttävämpi ajatus sen kohdistuessa esimerkiksi Suomen poliisivoimiin; sehän on selvä, että huumepoliisi salakuljettaa huumeita Suomeen, kukas muu niin tekisi. Huumepoliisilla on silti kirittävää; kauniista kielestämme tuskin löytyy monia niin ”triggeröiviä” sanayhdistelmiä kuin Suomen Hiihtoliitto.

Lahden 2001 tapahtumat opettivat yhdelle suomalaiselle sukupolvelle sanan ”doping” sekä petkutuksen läsnäolon ympärillämme. Muistot ovat tietenkin nyt erityisen ajankohtaisia, kun lihamukin kotikaupungissa kisataan nyt useiden vuosien jälkeen.

Vaikka minä morkkaisin suomalaisia urheilijoita, niin en tule koskaan unohtamaan Suomen viestimaajoukkueen voittoa, jonka seuraaminen paikan päällä on edelleen yksi elämäni hienoimmista hetkistä penkkiurheilun parissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Jenkkifutista on kiva katsoa, koska siinä ei ole kunnon doping-testejä.

Toimituksen poiminnat